Budjettiriihestä kestäviä päätöksiä

Politiikan syksy käynnistyi budjettiriihessä, jossa hallitus löysi sovun tulevan vuoden suuntaviivoista. Kun pöly mahdollisten odotusten, pettymysten, uhkakuvien tai onnistumisten osalta on laskenut, on hyvä katsoa suurta kuvaa.  Politiikkaa tehdään seuraaville sukupolville, jonka takia sen tulee olla kestävää. Jotta politiikka on kestävää, tarvitsemme kasvua, jotta pysymme talouden kehityksessä mukana. Kasvu taas edellyttää investointeja, rakenteellisia uudistuksia ja … Lue lisää

Naisten työmarkkina-asema vaatii tukea, ei uhkailua kotihoidon tuen lakkauttamisella  

Professori Markus Jäntin johtaman riippumattoman työllisyyden tutkijaryhmän raportti on julkaistu vihdoin tänään. Raportti sisältää monia hyviä keinoja työllisyyden kohentamiseksi, kuten työllisyyspalveluiden vahvistamista ja osatyökykyisten työllistämisen tukemista.  Työllisyyttä edistäviä toimia todella tarvitaan, jotta talous saadaan kasvu-uralle Koronan jälkeen. Raportissa on nostettu yhdeksi kärjeksi kotihoidon tuen lakkauttaminen. Keskusteltaessa perhevapaista ja erityisesti kotihoidon tuesta tulisi katse kääntää leikkausten … Lue lisää

Huoli nuorten työllistymisestä on jaettu  

Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoituksessa (11.5.) vaadittiin toimia nuorten työllisyyden edistämiseksi ja juurisyihin puuttumiseksi. Olen samaa mieltä. Nuorisotyöttömyys, syrjäytyminen ja osattomuuden kokemukset Päijät-Hämeessä vaativat puuttumista. Yksikin syrjäytynyt nuori on inhimillisesti liikaa. Samaan aikaan yritykset tarvitsevat työvoimaa kipeästi varautuessaan syksyn kasvuennusteisiin.     Tutkimusten mukaan juuri nuoret ovat työelämässä kärsineet koronasta kaikista rajuimmin. Pitkäaikaistyöttömien määrän kasvun lisäksi kannan huolta … Lue lisää

Kiitos valtion tuesta Lahden seudulle kaatuneen bussikoritehtaan paikkaamiseksi 

Kiitos valtion tuesta Lahden seudulle kaatuneen bussikoritehtaan paikkaamiseksi  Valtioneuvosto on myöntänyt Lahden seudulle loput sille jo aiemmin esitetystä 1,065 miljoonan euron lisärahoituksesta. Lisärahoituksen tarve johtuu Scanian bussikoritehtaan sulkemisesta ja siitä aiheutuneesta äkillisestä rakennemuutostilanteesta.   – Kiitos hallitukselle Lahden seudun ahdingon tunnistamisesta Valtioneuvosto on jo jakanut alkuvuodesta 400 000 e aluekehitysrahaa ja tämän päivän istunnossa tehty päätöksen myötä jaettiin loput rahoituksesta. Tuki tulee … Lue lisää

Elvytyspaketista tulee löytyä käytännönläheisiä hankkeita hankehumpan sijaan  

Hallitus esitteli eilen Suomen alustavan elpymis- ja palautumissuunnitelman, joka luo pohjaa jälleenrakennukselle koronan jälkeen. Vaikutusarviointien mukaan paketilla saadaan miljardien investoinnit liikkeelle, vähennetään päästöjä sekä kiritetään kansantaloutta miljardien edestä.    – Elvytyspaketin keskeisin tavoite on talouden elvyttäminen Koronan jälkeen ja sitä kautta myös työpaikkojen luominen. Uskon, että paketin taloudelliset vaikutukset ovat pitkällä aikajänteellä merkittäviä. Tärkeimpänä nousevat … Lue lisää

Työpaikat ja työkyky ovat kovin ase uutta velkaa vastaan 

Hallitus löysi budjettiriihessä sovun ensi vuoden talousarvioesityksestä. Ratkaisuja on tehty tunnistaen ihmisten tuen tarve ja Koronan tuoma epävarmuus. Velkaantuminen huolettaa aivan aiheesta. Nyt on kuitenkin tärkeintä turvata suomalaisten työpaikat.    On syytä olla avoin siitä, että alijäämää lisää merkittävästi rokotteiden ja koronatestauksen vielä ennakoimaton hinta.    Päijät-Hämeen näkökulmasta budjetissa on kolme pääkohtaa: kunnat, kilpailukyky ja järjestöjen … Lue lisää

Työpaikkojen puolesta on toimittava nopeasti 

Syksyn tulo on näyttänyt sen, että korona-aika tulee jatkumaan.  Finnairin ja monen muun yrityksen irtisanomisten lisäksi koronauhrien joukkoon ovat joutuneet UPM:n työntekijät. Meidän pitää saada mahdollisimman moni lomautettu ja työttömäksi joutunut takaisin töihin. Päätöksiä ihmisten työllistämiseksi pitää saada budjettiriihestä ja siihen työhön olen sitoutunut. Jokaisen puolueen on työnnettävä kädet saveen ja laitettava asioita tärkeysjärjestykseen. Tässä … Lue lisää

Tavoitteena poistaa lapsiperheköyhyys 

Elämäntilanteen periytyminen on tutkimusten mukaan ollut voimakasta Päijät-Hämeessä 1990-luvun lamasta asti. Olemme pyrkineet puuttumaan siihen monin tavoin ratkaisematta itse ongelmaa. Puhumme osaavan työvoiman löytymisen haasteesta, työkyvyttömyydestä, vaille ammattia jäävistä nuorista, syrjäytymisestä ja perheiden sosiaalialan tarpeista. Korjaavien toimien lisäksi tähän vyyhtiin löytyy ratkaisu lapsuudesta. Korona on haavoittanut niitä ihmisiä, joilla oli jo valmiiksi elämässä epävarmuutta. Siksi hallituksen … Lue lisää