Kiitos valtion tuesta Lahden seudulle kaatuneen bussikoritehtaan paikkaamiseksi 

Kiitos valtion tuesta Lahden seudulle kaatuneen bussikoritehtaan paikkaamiseksi  Valtioneuvosto on myöntänyt Lahden seudulle loput sille jo aiemmin esitetystä 1,065 miljoonan euron lisärahoituksesta. Lisärahoituksen tarve johtuu Scanian bussikoritehtaan sulkemisesta ja siitä aiheutuneesta äkillisestä rakennemuutostilanteesta.   – Kiitos hallitukselle Lahden seudun ahdingon tunnistamisesta Valtioneuvosto on jo jakanut alkuvuodesta 400 000 e aluekehitysrahaa ja tämän päivän istunnossa tehty päätöksen myötä jaettiin loput rahoituksesta. Tuki tulee … Lue lisää

Elvytyspaketista tulee löytyä käytännönläheisiä hankkeita hankehumpan sijaan  

Hallitus esitteli eilen Suomen alustavan elpymis- ja palautumissuunnitelman, joka luo pohjaa jälleenrakennukselle koronan jälkeen. Vaikutusarviointien mukaan paketilla saadaan miljardien investoinnit liikkeelle, vähennetään päästöjä sekä kiritetään kansantaloutta miljardien edestä.    – Elvytyspaketin keskeisin tavoite on talouden elvyttäminen Koronan jälkeen ja sitä kautta myös työpaikkojen luominen. Uskon, että paketin taloudelliset vaikutukset ovat pitkällä aikajänteellä merkittäviä. Tärkeimpänä nousevat … Lue lisää

Maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä tulee mahdolliseksi monelle myös Päijät-Hämeessä

 Mitä taitoja, ystäviä tai työpaikkoja sinä olet saanut harrastuksen avulla?      Valtion harrastamisen Suomen mallin pilotointi käynnistyy keväällä. Sen tarkoitus on saada jokaiselle lapselle mahdollisuus maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Päijät-Hämeessä pilotteja vetää kuusi kuntaan: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä ja Lahti. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 6,4 miljoonaa euroa avustuksia ensimmäisen vaiheen toteuttamiseen ja avustusta saanut … Lue lisää

Maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä lähtee liikkeelle – Suomen malli käynnistyy 112 pilotin voimin 

Mieluisia harrastuksia koulupäivän yhteyteen tuovan Suomen mallin pilotointi käynnistyy keväällä ympäri Suomen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yhteensä 6,4 miljoonaa euroa avustuksia pilottien toteuttamiseen. Avustusta saanut toiminta kattaa yli 1 000 koulua ja yli 200 000 oppilasta.   – Harrastukset tuovat taitoja, joihin kaikilla tulee olla mahdollisuus. Nyt joka kolmas nuori jättää harrastuksen aloittamatta rahanpuutteen … Lue lisää

Hyvää teknologiatiistaita – Tarvitsemme toimenpideohjelman teknisen työn osaamisen nostamiseksi

Tänään vietetään kansallista Teknologiatiistaita jo neljättä kertaa. Teemapäivä on koulujen ja yritysten yhteinen vuosittainen ponnistus nostaa teknologiaosaamista. Kansanedustaja Hilkka Kemppi ja Teknisten aineiden opettajat TAO ry järjestivät päivän kunniaksi yhteisen aamuwebinaarin otsikolla ”Teknisellä työllä kasvatetaan tulevaisuuden teknologista lukutaitoa”. – Hyvää Teknologiatiistaita! Tilaisuuden lopputulos on selvä: me tarvitsemme lisää teknistä osaamista ja käsityötaitojen kiinnostus on saatava … Lue lisää