Koulukiusaaminen vaatii kestävää puuttumista  

Koulukiusaaminen on noussut valitettavan ajankohtaiseksi aiheeksi Heinolan koulukiusaamistilanteen takia. Myös Esalaisessa (ESS 17.2.) otetiin kantaa aiheeseen nostamalla esille, ettei lainsäädännössä olisi riittäviä keinoja kouluissa tapahtuviin väkivaltatilanteisiin puuttumisessa. Tämä ei täysin pidä paikkansa. Olemme Eduskunnassa ottaneet koulukiusaamisen vakavasti. Koulukiusaamisessa on kyse myös laeista, mutta esimerkiksi opettajien ammattijärjestön mukaan lainsäädännön aukot on jo tilkitty.     Lainsäädäntö antaa … Lue lisää

Maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä tulee mahdolliseksi monelle myös Päijät-Hämeessä

 Mitä taitoja, ystäviä tai työpaikkoja sinä olet saanut harrastuksen avulla?      Valtion harrastamisen Suomen mallin pilotointi käynnistyy keväällä. Sen tarkoitus on saada jokaiselle lapselle mahdollisuus maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Päijät-Hämeessä pilotteja vetää kuusi kuntaan: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä ja Lahti. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 6,4 miljoonaa euroa avustuksia ensimmäisen vaiheen toteuttamiseen ja avustusta saanut … Lue lisää

Vantaan väkivallantekoon koulun välitunnilla on puututtava samantien 

Toissa päivänä uutisoitiin Vantaalla 15.9.2020 tapahtuneesta alakoululaisten tekemästä vakavasta väkivallanteosta, jossa on loukkaantunut yksi alakouluikäinen lapsi.  Vantaan kaupungin tiedotteen mukaan väkivallanteko tapahtui kouluaikana välitunnilla. Kyseessä on koko Suomea koskettava ongelma.   Vantaan tapahtumat järkyttävät syvästi. Koulukiusaaminen on aina vakava paikka, mutta tämän tasoiset väkivallanteot eivät ole tavallisia. Poikkeuksellista tapauksella on myös se, että uutisoinnin mukaan … Lue lisää