Keskustan Kemppi Eduskunnan köyhyysryhmän varapuheenjohtajaksi

Eduskunnan köyhyysryhmä piti järjestäytymiskokouksen 12.9.2019. Köyhyysryhmän varapuheenjohtajaksi nousi ensimmäisen kauden asikkalalainen kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk). Ryhmään pyritään saamaan edustus kaikista eduskuntaryhmistä. Kemppi tunnisti tarpeen tälle työlle ollessaan asiantuntijana töissä Päijät-Hämeen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) teki LTH–tutkimuksen 4kk ja 4v lasten vanhemmille. Kun tutkimus tehtiin Päijät-Hämeessä, 17 % vanhemmista ilmoitti pelkäävänsä, … Lue lisää

Tuonnille sääntöjä ja suomalainen ruoka arvoonsa

Hyvää suomalaisen ruoan päivää! Viime viikkoina olen ollut vihainen sademetsien tuhoamisesta ja samalla Brasilialaisen lihapihvien tuonnin lisääntymisestä suomalaisten tupaan. Olemmeko unohtaneet, että suomalainen ruoka on maailman puhtainta? Arjessa ei myöskään muista aina ajatella Suomen huoltovarmuutta, jonka korvaamaton osa on kotimainen kilpailukykyinen ruoka. Hallitusohjelma antaa selkänojan tilojen tulevaisuudelle lupaamalla sen, että nykytilasta ei tingitä. Meidän tulee … Lue lisää