Syntyvyydestä on tehtävä hallituksen tekojen ykköskärki

Tänään julkistettu väestöennuste on synkkää luettavaa, sillä sen mukaan ihmisiä syntyy vähemmän kuin kuolee kaikissa Suomen maakunnissa 15 vuoden päästä. Syntyvyys ja väestökatoon varautuminen vaativat nyt jakamattoman huomion. Apatian sijaan on aika laittaa tuulemaan ja uskoa tulevaisuuteen.

Lapsia ei tehdä yhteiskunnan takia, sanoi vastasyntyneen poikavauvan lahtelaisisä Paavo Beckman Etelä-Suomen sanomissa tänään. Aivan totta, mutta yhteiskuntaa rakennetaan lapsia varten. Meidän tulee luoda turvalliset puitteet ja pitää huolta, että yksikään lapsi ei tipu kyydistä. Kun tutkii tilastoja esimerkiksi lapsiperheköyhyydestä ja syrjäytymisen eri ilmiöistä, tekemistä vielä riittää.

Perhekeskuksia, varhaiskasvatusta ja peruskoulua tulee kehittää lähipalveluina. En lähtisi lisäämään uusia ammattinimikkeitä, vaan vahvistaisin olemassa olevien ammattilaisten määrää, täydennyskoulutusta ja monialaisen yhteistyön malleja. Ottaisin kolmannen sektorin avun vastaan nykyistä paremmin. Hallituksen toimesta muun muassa päihde- ja mielenterveysperheitä tuetaan, oppimisen ryhmäkokoja pienennetään ja jokaiselle lapselle taataan mahdollisuus täysipäiväiseen varhaiskasvatukseen. Laadun ja tasa-arvon kehittämiseksi jatketaan myös kuluneilta vuosilta tuttua LAPE-työtä. Tavoitteena on helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista, vahvistaa oppilashuollon tukea, kotipalvelua ja perheneuvontaa.

Väestökato on jatkunut jo lähes kymmenen vuotta, jonka vuoksi emme voi sulkea silmiämme myöskään varautumisen tarpeelta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden valtakunnallinen ratkaisu tulee kiirehtiä maaliin ja esimerkiksi kestäviin päiväkotihankintoihin tarvitaan tukea. Markkinoilla on jo nyt erilaisia muunneltavissa ja siirrettäviä päiväkotiratkaisuja, jotka ovat monen paikan pelastus lapsimäärien vähetessä. Palveluiden keskittäminen ei ole ratkaisu, vaan tilojen joustava käyttö mahdollistaa lähipalveluiden kehittämisen. Tilastokeskuksen mukaan etenkin pienissä kunnissa muutos tulee olemaan iso ja lähipalveluiden merkitystä ei voi vähätellä.

Kun työikäistä väkeä tarvitaan nopeasti lisää, Suomen tulee tukea osatyökykyisiä työelämään ja toivottaa esimerkiksi ulkomailta hakeutuvat yrittäjät ja monenlaiset osaajat lämpimästi tervetulleeksi. 75 % työllisyystavoite tulee saavuttaa, jotta rahat tähän kaikkeen riittävät.