Oikeusvaltion horjuttamista on tutkittava tarkemmin – Koronapassin käyttöönottavia yrityksiä ei voi maalittaa ilman seurauksia 

Eduskunta äänesti Koronapassin käyttöönotosta perjantaina viikon viimeisessä istunnossa selvällä enemmistöllä. Sitä ennen asiaa oli ruodittu muun muassa perustuslakivaliokunnassa useita viikkoja kuulen perusoikeuksien asiantuntijoita. Siitä huolimatta mediassa on uutisoitu mm. Asikkalan Vääksyssä sijaitsevasta Ranskalaisesta kyläkaupasta, joka joutui maalittamisen kohteeksi otettuaan koronapassin käyttöön viikonloppuna (IS 18.10. ja YLE 18.10.). Kansanedustaja Hilkka Kemppi on huolissaan tilanteesta ja vaatii … Lue lisää

Kansanedustaja Kemppi jätti kirjallisen kysymyksen kahden kodin lasten arjen helpottamiseksi 

Lapsen vuoroasumisen yleistymisestä huolimatta lapsella voi olla vain yksi virallinen asuinpaikka. Lapsen asumisjärjestely vaikuttaa sekä lapsen että vanhemman oikeuteen saada sosiaaliturvaa, muita etuuksia ja palveluja. Konkreettisena ongelmana esille on noussut kysymys koulukyydeistä, sillä kunnan järjestämää lapsen koulukuljetusta ei ole vieläkään mahdollista saada useammasta kuin yhdestä kodista.       Hallitusohjelmakirjaukseen “Tuetaan tasa-arvoista vuorovanhemmuutta. Mahdollistetaan lapselle kaksi tasavertaista osoitetta” viitaten Kemppi kysyy hallitukselta, mihin toimiin se ryhtyy, … Lue lisää

Kestävä talouskasvu edellyttää sähköalan osaamista Päijät-Hämeeseen

Syksy on kiireistä aikaa budjettien parissa. Valtioneuvoston rahankäytössä näkyy edelleen koronakriisin vaikutukset, joiden varjot heijastuvat pitkälle. Koronakriisin hellitettyä ensimmäinen kysymys ei ole kuitenkaan se, mistä leikataan.  Vaan se, miten saamme Suomen kansantalouden kestävän kasvun uralle.   Menneiden vuosien näköalattomuudesta on opittava. Finanssikriisin elvytyksen jälkeisten leikkausten jälkeen Suomi jäi vuonna 2008 jumiin kymmenvuotiseen taantumaan, vaikka maailman … Lue lisää

Eroon lapsiperheköyhyydestä

Syksy on laittanut lapsiperheiden asioihin vauhtia ja osoittanut poliittista tahdonvoimaa.   Hallitus on lähettänyt perhevapaauudistuksen eduskuntaan, toimintaohjelma kiusaamisen ehkäisemiseksi tuli valmiiksi, valtiovarainministeri saarikko lanseerasi Lapsibudjetoinnin valtion budjettiin ja Lapsistrategian toimeenpanosuunnitelma lähti lausuntokierrokselle.   Myös ilmiöiden tarkkarajaisella hahmottamisella on merkitystä. Käynnistin kaksi vuotta sitten kokoavan selvitystyön lapsiperheköyhyyden poistamiseksi yhdessä kuuden asiantuntijan kanssa. Luovutimme selvityksen kolme viikkoa … Lue lisää

Tahtotila on vahva retkeilyalueverkoston kehittämiseksi

Kansanedustaja Hilkka Kemppi jätti syyskuussa Eduskunnassa kirjallisen kysymyksen yhdessä 16 muun kansanedustajan kanssa valtion retkeilyalueverkoston vahvistamista. Kemppi halusi kuulla, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä retkeilyalueverkoston kehittämiseksi. Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän vastaus saapui eduskuntaan tänään.   Vastauksessaan maa- ja metsätalousministeri lupaa, että valmisteilla olevassa luonnon virkistyskäytön strategiassa tullaan esittämään valtion retkeilyalueverkoston vahvistamista. Vastauksesta käy ilmi, … Lue lisää