Lisää kalataloutta Asikkalaan

Lähiruoka ja -energia kuuluvat tähän päivään. Siksi myös Asikkalan tulee investoida kestävästi luonnonvaroihin ja lähellä tuotettuun ruokaan. Asikkalan tulee tavoitella kalatalouden osaamiskeskittymää ja investoida kalalogistiikkakeskukseen. Meillä on jo Suomen vapaa-ajan kalastusmuseo, alan yrittäjiä ja kehittäjiä, toisen asteen koulutusta ja runsaasti työtä kalatalouden ja ympäristön eteen. Hämeen kalatalouskeskus toimii jo vahvasti Asikkalassa ja meillä on esimerkiksi … Lue lisää

Vääksyn Kanavasta Suomen uusi Fiskars

Jatkuva kasvu tuki kuntien kehitystä aikanaan. Nyt on toisenlainen aika ja siksi kuntien elinvoiman eteen pitää tehdä vielä enemmän töitä. Pitää uskaltaa ajatella isommin, jotta palvelut ja positiivinen tulevaisuus säilyvät. Kanava-alue on Asikkalalle luonteva kasvukohde. Tehdään Vääksyn kanavasta Suomen uusi Fiskars. Kehitetään aluetta kunnianhimoisesti yhdessä kunnan, järjestöjen, yritysten ja valtion kanssa. Vääksyn kanava on osa … Lue lisää