Nuorten vointi ratkaisee Suomen tulevaisuuden 

Käsillä olevat kriisit ovat koko nuorten sukupolvea määrittävä kokemus. Nuorten maailmankuva rakentuu suhteellisesti lyhyemmän ajan perusteella, jonka vuoksi huoli esimerkiksi taloudesta, ilmastonmuutoksesta, koronasta ja sodasta ovat voineet tuntua ylitsepääsemättömältä.  Kokonaisvaltaisesti hankalat ajat voivat aiheuttaa stressiä ja mieli helposti kuormittuu. Tämä näkyy useissa tutkimuksissakin.    Tuoreen nuorisobarometrin mukaan nuoret kokevat henkilökohtaisessa elämässään eniten epävarmuutta ja turvattomuutta … Lue lisää

Työssäoppimassa Eduskunnassa

Olen 16.-vuotias opiskelija Lahdesta. Sain mahdollisuuden suorittaa kouluun liittyvän työssäoppimisjakson eduskunnassa kansanedustaja Hilkka Kempillä sekä hänen eduskunta-avustajallaan Siiri Mertakorvella. Harjoittelujaksoni ajoittui alkuviikolle 8 (20.-22.2.2023).  Opiskelen tällä hetkellä musiikkilinjalla Jämsän kristillisessä kansanopistossa. Vuoden kestävän opistojakson jälkeen jatkan opintoja lukiossa.   Hain harjoitteluun eduskuntaan Hilkka Kempille, sillä olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista sekä päätöksenteosta. Halusin myös tutustua kansanedustajan työhön.  … Lue lisää

Opettajille pitää luoda lakisääteinen oikeus täydennyskoulutukseen

Opettajien työ luokkahuoneissa on muutoksia täynnä varhaiskasvatuksesta korkeakouluun. Nyt vain varhaiskasvatusopettajilla on oikeus täydennyskoulutukseen, vaikka näin tulisi olla läpi koulukentän. Nykyinen yleinen velvollisuus perehdyttää työntekijöitä ei ole nähdäkseni riittänyt riittävään tukeen opettamisen kehittämiseksi. Erityisen tuen tarpeisten lasten määrä on kasvanut. Joka kuudes peruskoululainen on saanut erityisen tuen päätöksen ja joka kymmenes suomalainen lapsi on jo … Lue lisää

Peruskoulun on keskityttävä perusasioihin ja riittävän tuen turvaamiseen

Seuraavan hallituskauden yksi kärkihanke on varma: Suomi tulee nostaa jälkeen osaamisen kärkimaaksi. Nyt olemme tippuneet keskikastiin Chilen ja Turkin rinnalle.   Oppimisvaje johtuu pitkälle siitä, ettei koulunkäynnin tuen resurssit ole riittäviä eivätkä auta riittävän varhain. Peruskouluissa opiskelee joka päivä lapsia, joilla on tehostetun tai erityisen tuen päätös, mutta jotka eivät saa riittävää tukea. Heillä voi … Lue lisää

Aluehallintovirastoille oikeus puuttua ja sanktioida lasten oppimisen tuen puutteita

10.1.2023 Aluehallintovirastoille oikeus puuttua ja sanktioida lasten oppimisen tuen puutteita Tänään eduskunnassa käytiin vilkas lähetekeskustelu AVI:n puuttumisoikeudesta perusopeutuksen tuen päätösten laiminlyönteihin. Hilkka kempin jättämän Lakialoitteen allekirjoitti 32 kansanedustajaa. – Siihen todellisuuteen on puututtava, että peruskouluissa opiskelee joka päivä lapsia nuoria, joilla on tehostetun tai erityisen tuen päätös, mutta jotka eivät saa riittävää tukea opetukseen. Lapsilla … Lue lisää

Keskustan kansanedustaja kemppi: lähikoululisä tarvitaan kortteli- ja kyläkoulujen turvaksi

Ylen uutiset nostivat eilen lähikoulujen lakkauttamisen yhdeksi pääuutiseksi. Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi kiittää mediaa ja järjestöjä, kuten Suomen Kylien työryhmää lähikouluista puhumisesta ja lähikoulujen taloudellisen tuen avauksesta.   – Olen itse kunnanvaltuuston puheenjohtajana huomannut, että kortteli- ja kyläkoulujen lakkautuksia perustellaan usein taloudellisin perustein, vaikka tilastot eivät puhu tämän puolesta. Valtakunnallisesti peruskouluja on näivetetty samalla, kun … Lue lisää

Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi järkyttyi Espoon suunnitelmista lahdata lähikouluja 

Länsiväylä julkaisi 6.6. uutisen, jossa Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Henrik Vuornos (kok.) linjaa, että Espoon päättäjät ovat sopineet noin 10 koulun lakkauttamisesta. Koulujen lakkauttaminen sisältyy Vuornoksen mukaan Taloudellisesti kestävä Espoo -säästöohjelmaan.     – Koulujen lahtaamisella uhkailu on jäätävää tilanteessa, jonka syntyvyys on kasvanut useamman vuoden putkeen, mielenterveyden tukea on lisättävä ja työperäisen maahanmuuton jouduttamiseksi tulee tehdä … Lue lisää

Nuorten tulevaisuuspaketti hyväksytty – kiitos hallitus!

Hallituksen perjantaina julkaisemassa toisessa lisätalousarviossa on tärkeitä panostuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Hallitus esittää 58 miljoonaa euroa esi- ja perusopetukseen, 26 miljoonaa euroa ammatilliseen koulutukseen ja 17 miljoonaa euroa lukiokoulutukseen. Lisäpanostuksia laitettaan niin oppilaitoksissa tapahtuvaan nuorisotyöhön, harrastamisen Suomen malliin kuin Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu ja Liikkuva aikuinen -ohjelmien uusstarttiin. Lisäksi lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuuden … Lue lisää

Lapsilta ja nuorilta ei leikata, osaajapulaan löytyy laastareita

Valtion kehysriihen tulokset on julkistettu. Siinä turvallisuus menee kaiken muun edelle. Heti perässä tulee suomalaisten pärjääminen ja talouden kasvu. Myös ukrainalaisten Suomeen saapuvien ihmisten uutta alkua pyritään tukemaan.   Tärkein viesti on se, että 1990-luvun virheistä on opittu. Lapsilta ja nuorilta ei leikata, pienituloisimpien selviäminen sodan hintojen keskellä on huomioitu sekä tutkimukseen ja koulutukseen panostetaan. … Lue lisää

Historiallinen työvoimapommi uhkaa huoltovarmuutta

Hämeen vaalipiirin alueella sata alaa kärsii akuutista työvoimapulasta. Tämä käy ilmi tuoreesta ammattibarometrista.  Tilanne on historiallisen haastava ja vaikeuttaa paitsi yritysten ja julkisen sektorin kasvua, mutta myös yritysten toimintaa ja esimerkiksi laadukasta sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä palveluiden saatavuutta.   Olen huolissani osaajapulan myötä myös Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen huoltovarmuudesta. Sosiaali- ja terveysalan toiminta ja erityisesti ruoan- … Lue lisää