Keskustan varapuheenjohtajaehdokas Kemppi julkaisi kahdeksan kohdan ryhtiliikkeen Keskustalle – Suomeen mahtuu vielä miljoona kepulaista

Keskustan varapuheenjohtajaehdokas, toisen kauden kansanedustaja Hilkka Kemppi on julkaissut oman työkirjansa “Reissuvihkon” Keskustan tulevaisuudelle. Kempin reissuvihkon sisällössä tartutaan niin keskustan toiminnan uudistamiseen kuin ajankohtaisen politiikan kipukohtiin.   

  

  • Keskusta tarvitsee yhteistä suuntaa ja tulevaisuususkoa. Tämä on minulle kirkastunut, kun olen kiertänyt ympäri Suomen. Puolueen viimeinen vuosikymmen on mennyt persuja ja vihreitä vahtiessa. Se on ollut tarpeellista monet kerrat, mutta mihin se on johtanut? Monelle on siksi epäselvää, mihin nimenomaan Keskusta on maata viemässä. Meidän tulee keskittyä omaan puolueeseen, ja jättää vilkuillut vasemmalle ja oikealle. Siksi tarjoan puolueelle yhteistä suuntaa väestönäkökulmasta, Kemppi kommentoi.   

  

Hilkka Kempin mukaan keskustalaisia yhdistää pyrkimys kestävään tulevaisuuteen. Siksi huoltovarmuudesta, paikallisuudesta, sivistyksestä, ympäristöstä, työstä ja yrittäjyydestä sekä perheiden pärjäämisestä on pidettävä huolta. Kemppi nostaa esille väestöpolitiikan Suomen kohtalonkysymyksenä.   

  

  • Väestö on uusi valuutta niin kotimaassa kuin globaalisti. Suomen väkiluku kääntyy laskuun seitsemän vuoden päästä ja sama trendi näkyy jo maailmalla. Sillä on hirvittäviä seurauksia erityisesti talouden näkökulmasta. Ihanne koko Suomen vahvuuksien hyödyntämisestä edellyttää Suomelta ja Keskustalta väestöpoliittista ryhtiliikettä. Millä toimilla heikkenevään huoltosuhteeseen vastataan ja millä tuetaan myönteisen kehityksen suuntaa? Keskustasta tulee tehdä perheiden ykköspuolue, mutta perheystävällisyys edellyttää vielä monin paikoin toimintakulttuurin muutosta koko yhteiskunnassa. Jos väki ei riitä, heikkenevät elämisen edellytykset monella paikkakunnalla. Siksi Keskustan tulee johtaa keskustelua muun muassa maahanmuuttopolitiikasta ja yrittäjyydestä, Kemppi lisää.   

  

Kempin mielestä keskustan tulee jatkossakin asemoida itsensä keskelle, vaihtoehtona keskittävälle politiikalle.  

  

  • Keskustan tulee jatkossakin korostaa alueellista oikeudenmukaisuutta. Suomi tarvitsee kaikkien alueiden vahvuuksia, jotta mm. ruokaa, energiaa ja talouskasvua riittää tarpeisiimme. Tässä olemme selvästi eri linjoilla hallituksen kanssa. Esimerkiksi lähipalveluiden puolustamisessa ja sote-ratkaisuissa hallitus alisuoriutuu. Hallitus ei ole myöskään laskenut keskittämisen kustannuksia. Näissä aiheissa tarvitaan vahvaa Keskustaa, joka puhuu lähipalveluiden ja harvaan asutun Suomen puolesta. Ihmettelen myös, miksi monikuntalaisuus ja perustulo on pysähtynyt hallinnon haasteisiin, vaikka ne ovat suuria vastauksia muutokseen? Keskustalta ei saa loppua rohkeus ydinkysymyksissämme, Kemppi päättää. 

Hilkka Kempin visioon Keskustan ja Suomen tulevaisuudesta voit tutustua täältä (Issuu):  

Reissuvihkon pdf-tiedosto on ladattavissa tästä: Hilkka Kempin Reissuvihko