Keskustan varapuheenjohtajaehdokas Kemppi julkaisi kahdeksan kohdan ryhtiliikkeen Keskustalle – Suomeen mahtuu vielä miljoona kepulaista

Keskustan varapuheenjohtajaehdokas, toisen kauden kansanedustaja Hilkka Kemppi on julkaissut oman työkirjansa “Reissuvihkon” Keskustan tulevaisuudelle. Kempin reissuvihkon sisällössä tartutaan niin keskustan toiminnan uudistamiseen kuin ajankohtaisen politiikan kipukohtiin.       Keskusta tarvitsee yhteistä suuntaa ja tulevaisuususkoa. Tämä on minulle kirkastunut, kun olen kiertänyt ympäri Suomen. Puolueen viimeinen vuosikymmen on mennyt persuja ja vihreitä vahtiessa. Se on ollut … Lue lisää

Demokratiaa on vahvistettava kansallisen äänestämisen kannustinmallin avulla

Suomen ensimmäiset aluevaalit järjestettiin 23.1. Vaaleissa valittiin aluevaltuutetut 21 hyvinvointialueelle päättämään sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimenpalveluiden tulevaisuudesta. Vaalit onnistuttiin järjestämään turvallisesti koronapandemian keskellä, mutta aluevaalien äänestysprosentti jäi silti vain 47,5 prosenttiin. Tämä on jopa matalampi kuin vuosi sitten järjestettyjen kuntavaalien äänestysprosentti.     Äänestäminen on demokratian kivijalka. Verrattuna moneen muuhun maahan Suomessa äänestäminen on turvallista … Lue lisää