Keskustan sivistystyöryhmä: Jokaiseen kuntaan tarvitaan koulutuksen saavutettavuussuunnitelma

Suomessa lapsimäärän lasku ja kuntien säästöpaineet ovat johtaneet kouluverkon karsintaan.  Opetushallituksen mukaan vuosina 2000 – 2018 Suomessa lakkautettiin 1676 perusasteen  koulua. Samalla kun kouluverkkoa on karsittu, ovat  tilastokeskuksen mukaan perusopetuksen reaalimenot kasvaneet 9 % alle kahdessakymmenessä vuodessa.   – Tilanne on kestämätön. Kun syntyvyys ei palaa entiselleen nousee huoli koulujen saavutettavuudesta kaikkialla Suomessa. Tunnustamme sen … Lue lisää

Hilkka Kemppi lähtee kuntavaaleihin – uskoo Asikkalan kasvuun ja positiivisen kierteen jatkumiseen

Asikkalan valtuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Hilkka Kemppi on valittu ehdolle kevään kuntavaaleissa Keskustan listalle kotikunnassaan Asikkalassa. Kemppi on toiminut Asikkalan valtuuston puheenjohtajana koko kuluneen neljän vuoden valtuustokauden.   – Olen lähdössä ehdolle kevään kuntavaaleihin, sillä uskon kehyskuntien kysyntään Koronan muuttamassa Suomessa. Asikkalassa on nyt ruutia. Uskon Asikkalan kasvuun ja positiivisen kierteen jatkumiseen. Turvallisuus, uusiutuva energia, … Lue lisää

Keskustan kuntaosaaminen näkyväksi ja monikuntalaisuutta eteenpäin 

Huhtikuussa 2021 käydään Suomessa kuntavaalit. Nämä vaalit asettavat Keskustalle tulevan kaksivuotiskauden tärkeimmän koetinkiven. Olemme Suomen vahvin paikallisuuden puolustaja ja meidän on oltava sitä jatkossakin. Suomessa on noin 3000 keskustalaista valtuutettua ja vielä enemmän varavaltuutettuja sekä muissa kunnallisissa luottamustehtävissä työskenteleviä poliitikkoja.      Kuntapolitiikan osaamisen esiin nostaminen ja vaaleissa ehdokkaiden tukeminen on varapuheenjohtajakampanjani tavoitteista ensimmäinen. Olen valtuuston puheenjohtajana huomannut, … Lue lisää