Puheeni suomenhevosten show-näyttelyn avajaisissa Hämeenlinnassa 28.5.2023

Hyvät ystävät,

Lämpimästi tervetuloa suomenhevosten show-näyttelyyn Hämeenlinnaan. Hevosihmiset on juuri se porukka, jolle aikainen aamun herääminen tuskin tuotti ongelmia. 

Hevoset ovat opettaneet minutkin heräämään ja kantamaan vastuuta. Suomenhevoset Pöly ja Jammari olivat kotona, kun tulin koulusta. Suomenhevonen Jokeri opetti minut ratsastamaan ja ajamaan. Monta kymmentä vuotta on kulunut rakkaan harrastuksen parissa.

Suomenhevosen vaikutus on tietenkin suuri henkilökohtaisella tasolla, mutta niin se on valtakunnallisellakin tasolla.

Köyhän maan olosuhteet pakottivat aikanaan kehittämään hevosrodun, joka sopeutuu ja mukautuu sille esitettyihin vaatimuksiin. 

Hevoset ovat osa Suomen huoltovarmuutta. Ne ovat pitäneet meidät pystyssä tuulessa ja tykityksessä. Suomen Talvi- ja jatkosodassa palveli yhteensä 115 000 suomenhevosta.

Hevoset ovat tarjonneet ihmisille lohtua ja kuntoutusta paitsi terapiassa, mutta myös laajemmin. Esimerkiksi suomenhevosen ympärille syntynyt yhteisöllisyys osoittaa voimansa tässäkin näyttelyssä tänään useiden vapaaehtoisten kautta. Hevonen kokoaa ihmiset yhteen.

Hevoset ovat auttaneet ruoan nostamisessa maasta ja metsätöissä. Esimerkiksi meidän Jammari oli ollut aikanaan tukkimetsällä ja sen näki jo pelkästään lautaseni kokoisesta kaviosta. 

Pääosa hevosten kasvatuksesta tehdään edelleen maaseudulla, jonka vuoksi hevoset yhdistävät kaupunkilaisia ja maaseudulla asuvia monin tavoin.

Koska Suomen hevoselta vaaditaan monenlaista, niin sen pään tulee olla kunnossa. Siksi jalostus ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. Itseasiassa juuri korkeatasoinen kasvatus on kaiken menestyvän hevostalouden ja -urheilun edellytys. Hevosten läpi elämän kestävästä hyvinvoinnista huolehtiminen alkaa oikeanlaisten jalostusominaisuuksien valinnasta. Näyttelyt ja jalostusarvostelut ovat työkalu, jolla varmistetaan, että eläimet ovat terveitä, rakenteeltaan, omaisuuksiltaan ja luonteeltaan käyttötarkoitukseensa sopivia.

Voimme varmasti yhdessä lähettää täältä terveisiä hallitusneuvotteluihin Helsinkiin siitä, että hevostalouden tukeminen on merkityksellistä. Hevosalalle myönnetty tukia vuonna 2022 yhteensä 35milj. Haluan, että myös laadukas hevostutkimus voi jatkua suomessa ja sitä kehitetään. Vuosittain Suomessa syntyy noin 3000 uutta varsaa.

Vauhtia kannattaa antaa myös suomen harrastamisen mallille. Kun jokaiselle lapselle ja nuorelle tarjotaan jatkossa lain edellyttämä maksuton harrastus, niin on huolehdittava, että myös hevosharrastukset mahtuvat mukaan tarjontaan. Niitä toivotaan ja ne liikuttavat ja opettavat vastuullisuutta. 

Ideoita kasvuun ja työpaikkoihin voi löytyä myös hevosmatkailusta. Ala tarjoaa työtä jo saman verran kuin Lapin matkailu. Ala tarjoaa työtä noin 15 000 ihmiselle koko- ja osa-aikaisesti, mikä on samaa kokoluokkaa Lapin matkailun kanssa. 

Pistetään yhdessä vauhtia hevosalaan. 

Ihanaa näyttelypäivää teille kaikille ja muistakaa ilo,

 

Hilkka Kemppi

kansanedustaja, eduskunnan hevosystäväinseuran puheenjohtaja (EHYS)