Ruoan viennin kolminkertaistaminen olisi monen tuottajan turva

Maailmalla suomalaiset ruokatuotteet erottuvat laadun ja turvallisuuden edelläkävijöinä. Tulevan hallituksen tulee tarttua tähän mahdollisuuteen ja sitoutua hallitusohjelmassa ruuan viennin määrän ja tukien kolminkertaistamiseen. Ohjelmassa tulee rakentaa strategia puhtaan ruuan kansainväliseen markkinaan pääsemiseksi. Ruoan viennin tukien moninkertaistaminen maksaisi itsensä takaisin ja olisi monen tuottajan taloudellinen turva.  

Ruoan viennin edistäminen alkaa kotimaan ennustettavasta ja kilpailukykyä tukevasta toimintaympäristöstä, jolla luodaan lähtökohdat kannattavalle liiketoiminnalle. Usein unohtuu, että yritykselle vienti on investointi siinä kuin uusi tuotantolaitoskin. Vienti edellyttää kohdemarkkinan tuntemusta, kykyä tuotteiden markkinointiin sekä jakelukanavien luomista. Nämä vaativat taloudellisia panostuksia ja tarvittaessa kykyä sietää tappioita. 

Vienninedistämisen tulee olla pitkäjänteistä, jotta yritykset voivat suunnitella toimintaansa. Ruokaviraston ja Business Finlandin vienninedistämisen resurssit tulee olla pysyvästi riittävällä tasolla ja palveluista perittävät maksut kohtuulliset. Nykyinen neljän vuoden tukilotto ei ole riittävän pitkäjänteistä. Suurlähetystöissämme tulee lisäksi olla elintarvikeasioihin erikoistuneet ammattilaiset.  

Suomessa on Euroopan keskitetyin kauppa, joka määrittää ruokaketjua liikaa. Tarvitsemme kolmanneksi kivijalaksi viennin tuoman arvonlisän. Tähän päästäksemme tulevan hallituksen tulee panostaa myös vientiosaajien koulutukseen erityisesti pk-yritysten tarpeisiin.  

On populismia väittää, että maatalouden kilpailukyky olisi sama kaikkialla. Tällä viikolla työmatkalla Etelä-Euroopassa näkyi jo pyöröpaaleja pelloilla. Emme pärjää maataloudessa määrässä, mutta me pärjäämme kirkkaasti laadussa. Tätä on alleviivannut myös Venäjän hyökkäyssodan seuraukset.  

Kokemuksesta haluan toivottaa sitkoa ja tarjota tukea hallitusneuvotteluihin ruuan viennin tukien puolustamiseen. 

 

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.5.2023