Hilkka Kemppi Eduskunnan Hevosystävien Seuran puheenjohtajaksi

Kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk.) on valittu Eduskunnan hevosystävien seuran puheenjohtajaksi seuran järjestäytymiskokouksessa 31.5. eduskunnassa. Kemppi on toisen kauden kansanedustaja Hämeestä ja toimii seurassa nyt toista nelivuotiskauttaan.

 

– Kiitän kansanedustajakollegoitani luottamuksesta tulla valituksi seuran puheenjohtajaksi. Hevosharrastajana hevosala ja sen toimintaedellytysten turvaaminen ovat olleet itselleni sydämenasia, Kemppi kertoo.

 

 

Hevosalan toimintaedellytyksistä päätetään nyt käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa. Vuonna 2022 hevosalalle myönnettiin tukia yhteensä 35 miljoonaa euroa.

 

– Haluan lähettää terveisiksi hallitusneuvotteluihin viestin hevostalouden tukemisen merkityksellisyydestä.  Hallituksen tulee turvata laadukkaan hevostutkimuksen jatkuminen ja kehittäminen Suomessa myös jatkossa.  Vauhtia kannattaa antaa myös Suomen harrastamisen mallille. Kun jokaiselle lapselle ja nuorelle tarjotaan jatkossa lain edellyttämä maksuton harrastus, on huolehdittava siitä, että myös hevosharrastukset mahtuvat mukaan tarjontaan. Niitä toivotaan, ja ne liikuttavat ja opettavat vastuullisuutta, Kemppi kertoo.

 

– Ideoita kasvuun ja työpaikkoihin voi löytyä myös hevosmatkailusta. Ala tarjoaa työtä jo nyt noin 15 000 ihmiselle koko- ja osa-aikaisesti, mikä on samaa kokoluokkaa Lapin matkailun kanssa. Alan potentiaali on siis valtava, Kemppi päättää.

 

 

Eduskunnan hevosystävien seuran tarkoituksena on edistää hevosiin liittyvää harrastus- ja kuntoutustoimintaa sekä hevostalouden yleisiä edellytyksiä. Seura pyrkii edistämään nuorten mahdollisuuksia saada kasvattavia kokemuksia hevosten parissa.  Hevosystävien seura järjestää myös eduskunnan hevosvaltiopäivät ja kerää hevosalan järjestöjä yhteen. Seura toimii eduskuntapuolueiden kesken poikkipoliittisesti.