Ruoan arvonlisäveroa tiputettava

Ruoan arvonlisäveroa tiputettava

Venäjän raakalaismainen sota Ukrainassa ja sitä seurannut energian hinnan nousu on laittanut kotitaloudet ahtaalle. Muun muassa ruoan- ja sähkön hinnan sekä korkojen nousu on vaikuttanut merkittävästi suomalaisten ostovoimaan. Siksi ruoan arvonlisäveron alentaminen kymmeneen prosenttiin väliaikaisesti olisi perusteltu toimi.

Viime vuonna ruoan hinnat nousivat Suomessa keskimäärin 10,5 prosenttia. Myös tänä vuonna ruokaan kuluu aiempaa suurempi osuussuomalaisten käytettävissä olevista tuloista. Vuoden alussa S-ryhmä uutisoi suomalaisten ostoskäyttäytymisen muuttuneen ruoan hinnannousun myötä, mikä näkyy erityisesti hedelmien ja vihannesten osuuden laskuun suomalaisten ostoskoreissa.

Arvonlisäveron alentamisen tulisi päätyä suoraan kuluttajahintoihin. Ennätystuloksia keräävältä kaupalta toivoisin selkärankaa enkä välistä vetoa tässä asiassa.

Samalla käynnistäisin myös ruoan vientistrategian valmistelun niin, että tilat saisivat lisäarvoa tuotteistaan. Maailmalla suomalaiset elintarvikkeet erottuvat niin laaduin kuin tuoteturvallisuutensa ansiota, mutta silti ruokavientimme ei ole saavuttanut koko potentiaaliaan.

On tosiasia, että maatalouden kannattavuus on edelleen huonompi, kuin ehkä koskaan.  Kaupalla on varaa maksaa viljelijälle enemmän. Teimme vastikään elintarvikemarkkinalain muutokset, joilla kitketään epäterveitä kauppatapoja. Lailla kielletään muun muassa liian pitkät maksuajat, sopimusehtojen yksipuoliset muutokset ja kostotoimet. Tilausten peruutukset viime hetkellä tulevat kielletyiksi. Meidän tulee nostaa ruoan omavaraisuutta entisestään, mikä onnistuu vain kannattavuutta parantamalla.

Maatalouden tulevaisuudennäkymien vahvistamiseksi tulee luoda ruokaviennin brändi ja ruoan vientituotot tulee kolminkertaistaa. Kotimainen ruoantuotanto tulee varmistaa ja suomalaisten ostovoimasta on pidettävä huolta.

Kirjoitus on julkaistu Etelä-Hämeen Keskustan blogissa.