Osaajapulaan vastataan Hämeessäkin 

Suomi nousee koronakriisin jälkeen panostamalla osaamiseen ja uudistumiseen.  Teoista kertoo hallituksen lisätalousarviossa esittämät panostukset koulutukseen ja opiskelijoiden hyvinvointiin. Lisätalousarviossa on osoitettu 124 miljoonan euroa korkeakoulujen aloituspaikkoihin, joista jo syksyllä alkaviin koulutuksiin ammattikorkeakoulut saavat yhteensä 2 200 ja yliopistot 2 048 aloituspaikkaa lisää. Uusia aloituspaikkoja on tulossa sekä Hämeen ammattikorkeakouluun, Päijät-Hämeen LAB-ammattikorkeakouluun että Lappeenrannan-Lahden teknilliseen yliopistoon yhteensä 390 paikkaa jaettuna tasaisesti kullekin.

 

– Iloitsen koko Suomea matalammin koulutettuun Hämeeseen kohdistetuista uusista aloituspaikoista. Aloituspaikkoja on lisätty monipuolisesti eri aloille ja erityisesti kriittiset alat, kuten sosiaali- ja terveysala ja tekniikka saavat toivottua lisäpanostusta. Aloituspaikkoja lisäämällä varmistamme, ettei pula osaajista muodostu kasvun esteeksi, kun pääsemme jaloillemme.  Nyt jos koskaan Suomen on luotettava osaamiseen, Kemppi linjaa.

 

Uusien aloituspaikkojen lisäksi opiskelijoiden hyvinvointiin panostaan lisäämällä resursseja suoraan sekä korkeakouluille että korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltoon YTHS:lle tukemiseen ja ohjaamiseen. Myös avoimen korkeakouluopetuksen lisäämiseen ja avoimesta korkeakouluopetuksesta perittävistä maksuista vapauttamiseen on varattu rahoitusta. Tämä auttaa esimerkiksi työttömäksi jääneitä tai lomautettuja päivittämään osaamistaan ja työllistymään nopeasti.

 

– Koronakevääseen on liittynyt huolta työstä, mielenterveydestä ja epävarmuudesta. Tutkinnon suorittamiseen tai oman osaamisen päivittämiseen on nyt erityisen hyvä syy. Unelmiin pitää voida tarrata kiinni, Kemppi lisää.