Perussuomalaiset sulkevat silmänsä monilapsisten perheiden ahdingolta

Keskustan eduskuntaryhmän aloitteesta eduskunta keskusteli eilen lapsi- ja perhemyönteisemmästä Suomesta. Keskusta ehdottaa tuntuvaa lapsilisien korottamista. Kansanedustaja Hilkka Kemppi oli yksi keskustelunaloitteen allekirjoittajista.

Sekä perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio vastustivat keskiviikon puheenvuoroissaan monilapsisten perheiden lapsilisien korottamista.

– Puheenvuorojen perusteella Perussuomalaiset eivät kannata hallituksen ehdottamaa lapsilisäkorotusta neljännelle ja viidennelle lapselle, vaikka lapsiperheköyhyyden tilastoissa kuvaillaan isojen perheiden taloudellista ahdinkoa, Kemppi hämmästelee.

Kemppi on linjannut useaan otteeseen, että lapsiperheköyhyyttä tulee vähentää nykyistä tavoitteellisemmin. Ilmiö on taustalla nuorten syrjäytymisessä, koulupudokkuudessa ja sairastavuudessa. Lapsuuden vaikutus on merkittävä tulevan elämän kannalta.

– Lapsilisillä on merkitystä monilapsisten perheiden talouteen ja siten lasten pärjäämiseen. Perussuomalaisten ehdottama toimintatapa heikentäisi monilapsisten perheiden asemaa, kaventaisi isoon perheeseen syntyneiden lasten mahdollisuuksia mm. harrastaa ja lisäisi riskiä lapsiperheköyhyyteen. Tätäkö perussuomalaiset todella tahtovat, Kemppi kysyy.

Suomessa noin 150 000 alle 18-vuotiasta, eli 14 prosenttia kaikista alaikäisitä lapsista, elää pienituloisissa perheissä. Lapsiperheköyhyys on ollut kasvussa jo usean vuoden ajan.

Hallituksen talousarvioesityksessä lasten asemaa parannetaan. Kunnille luvataan lisää rahaa, jotta varhaiskasvatusryhmistä tulee pienempiä ja kaikki mahtuvat ryhmiin. Opiskelevat vanhemmat saavat 25 euroa kuussa lisää, yksinhuoltajien ja monilapsisten perheiden lapsilisät nousevat 10 euroa, turvakoteja tuetaan ja perusturvaa korotetaan. Myös asiantuntijoiden mukaan suunnitellut budjettimuutokset ovat askel oikeaan suuntaan.