Laitepula ja oppimisvaje tarvitsevat lisätukea 

Poikkeusolojen julistamisen myötä koulut siirtyivät etäopetuksen arkeen vain parin päivän varoituksella. Etäopetusta on takana nyt reilu kuukausi ja etäopetuksen rutiinit ovat muotoutuneet. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n teettämän kyselyn mukaan valtaosa opettajista (70 %) kokee poikkeusjärjestelyjen toimivan hyvin. Kuitenkin jo alusta alkaen on ollut selvää, että etäopetuksen toteuttamiseen tarvittava välineistö ja osaaminen ovat kunnissa vaihdelleet.   – Pian etäopetukseen siirtymisen jälkeen nostin esille huoleni perheistä, joilla ei ole … Lue lisää

Puhe Eduskunnassa vammaisten oikeuksista

Vammaisilla henkilöillä on ehdoton oikeus työhön. Hienoa, että käymme ajankohtaiskeskustelun tästä asiasta. Yhdenvertaisuusvaltuutetun tekemän selvityksen mukaan monet vammaiset henkilöt kokevat syrjintää työhönotossa ja vain harva ilmoittaa syrjinnästä viranomaisille. Esimerkiksi Lahdessa on tehty loistavaa yhteistyötä vammaisten ja eritysesti kehitysvammaisten henkilöiden työllistymisen edistämiseksi. Pähee-työn osana tehtiin osuuskuntaselvitystä työmarkkinoille tukemiseksi. Haasteena osuuskunnassa varsinkin kehitysvammaisten osalta on se, ettei … Lue lisää

Työelämän on/off -mallista joustavaan malliin

Tänään julkaistu perhevapaauudistus tuo perheiden arjen tähän päivään. Kansanedustaja Hilkka Kemppi iloitsi perhevapaasovusta perjantaina tiedotteessaan ja on tyytyväinen myös perhevapaamallin tänään julkaistuihin yksityiskohtiin.   – Kelan sijaan päätöksiä lapsen parhaaksi voi jatkossa tehdä nykyistä paremmin kotisohvalla. Tämä malli edistää työelämän joustoja ja perheystävällisten työpaikkojen käytäntöjä. Työelämän on/off -mallista oli jo aikakin päästään perhevapaiden osalta joustavaan malliin useiden vuosien yrityksen jälkeen. Tämä malli sallii äidin työnteon niin halutessaan paremmin isän … Lue lisää