Kannustan hallitusneuvottelijoita tekemään liikenteen verotuksen kokonaisuudistuksen 

Eduskunnan täysistunnossa ti 6.6. keskusteltiin kansalaisaloitteesta polttoaineveron kohtuullistamiseksi ja kohtuullisen hintatason turvaamiseksi sekä kansalaisaloitteesta dieselveron poistamiseksi. Keskustelussa kansanedustaja Kemppi nosti esille tarpeen liikenteen kokonaisuudistukselle. 

 

– ​Tarvitsemme liikenteen verotuksen kokonaisuudistuksen heti. Emme neljän vuoden päästä, kuten Perussuomalaiset esittää.  Tarvitsemme liikennepolitiikkaan kehittyneempiä ratkaisuja, jotta kulut eivät jää heille, joilla ei ole varaa ostaa uutta autoa tai mahdollisuutta käyttää julkista liikennettä.  Hyvää mallia hahmoteltiin viime kaudella valtiovarainministeri Matti Vanhasen johdolla. Tässä mallissa keskiössä olisi verotuksen muuttuminen sen mukaan, kuinka paljon ihminen liikkuu ja mikä on tiestön kunto, Kemppi kommentoi.  

 

 

Täysistuntokeskustelussa perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakso väitti, ettei ammattidieseliä ole valmisteltu. Kansanedustaja Kemppi jätti yhdessä edustaja Kettusen ja muiden keskustalaisten kansanedustajien aiheesta kirjallisen kysymyksen jo yli vuosi sitten.  

 

– Edustaja Laakson väite ammattidieselin valmistelemattomuudesta ei pidä paikkansa. Valtiovarainministeri Annika Saarikon johdolla valmistui joulun alla lakiluonnos, joka olisi vietävissä eteenpäin nopeastikin. On tulevasta hallituksesta kiinni, pannaanko se täytäntöön ja missä aikataulussa. Ammattidiesel auttaisi teollisuutta ja tiputtaisi logistiikan hintaa, Kemppi kommentoi. 

 

Myös muita ratkaisuja liikenteen epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen on jo esitetty.  

 

– Dieselin käyttövoimaverosta tulisi luopua, koska sille ei enää nykyhinnoin ole perusteita. Dieselin korkeampaa markkinahintaa pitää yllä kasvanut kysyntä. Öljystä jalostettavia keskitisleitä, jollainen myös diesel on, käytetään liikenteen ohella myös muun muassa lämmityksessä ja työkoneissa. Keskitisleitä tarvitaan edelleen korvaamaan kaasua. Dieselautojen käyttäjät joutuvatkin kantamaan suhteettoman suuren taakaan Venäjän toimen seurauksista, eikä tilannetta voi pitää oikeudenmukaisena dieselautoilijoiden näkökulmasta, Kemppi kommentoi.  

 

– Yksi uusi ratkaisu löytyy myös työmatkavähennyksen korotuksesta. Työnteon tulee aina olla kannattavaa ja nyt se ei ole sitä. Jakeluvelvoitteen poisto on myös pidettävä keinovalikoimassa, mikäli energian saanti vaikeutuu entisestään. Keskusta tulee ilman muuta tukemaan sellaista liikenteen kokonaisuudistusta, joka parantaisi autoilijoiden asemaa, Kemppi päättää.