Kannustan hallitusneuvottelijoita tekemään liikenteen verotuksen kokonaisuudistuksen 

Eduskunnan täysistunnossa ti 6.6. keskusteltiin kansalaisaloitteesta polttoaineveron kohtuullistamiseksi ja kohtuullisen hintatason turvaamiseksi sekä kansalaisaloitteesta dieselveron poistamiseksi. Keskustelussa kansanedustaja Kemppi nosti esille tarpeen liikenteen kokonaisuudistukselle.    – ​Tarvitsemme liikenteen verotuksen kokonaisuudistuksen heti. Emme neljän vuoden päästä, kuten Perussuomalaiset esittää.  Tarvitsemme liikennepolitiikkaan kehittyneempiä ratkaisuja, jotta kulut eivät jää heille, joilla ei ole varaa ostaa uutta autoa tai … Lue lisää

Perussuomalaiset kylvävät pelkoa suotta – liikenteen veronkorotuksia ei ole luvassa  

Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä eli fossiilittoman liikenteen tiekartasta. Kolmivaiheisen suunnitelman tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä.     – Periaatepäätös on hyvä ja tasapainoinen sisältäen kaikki Keskustan edistämät keinot. Liikenteen päästöjen puolitus on mahdollista ilman verojen tai maksujen korotusta. Olen luottavainen sen suhteen, että nyt linjatuilla keinoilla pääsemme tavoitteeseen, Kemppi … Lue lisää

Liikenteen uudistamisen tulee perustua oikeudenmukaisuuteen – autoveropopulismi tulee ampua alas

Hallitus on linjannut liikenteen päästövähennyksistä eli tiekartassa kestävään liikenteeseen. Tiekartassa esitetään keinot, joilla kotimaan liikenteen päästöt puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Ehdotus lähtee seuraavaksi lausunnoille. – Tiekartta on hyvä pohja vaativalle kokonaisuudelle. Polttoaineveron korotuksia ei ole tulossa eikä paperi sisällä kevyitä heittoja tai tyhjiä lupauksia. Olennaista on vähentää päästöjä lisäämättä liikkumisen hintaa tai vaikeuttamatta autoilua siellä, … Lue lisää