Kansanedustaja Hilkka Kemppi avaa Keskustan varapuheenjohtajakilpailun – “Haaveilen ulospäin avautuvasta Keskustasta”

Toisen kauden kansanedustaja Hilkka Kemppi Hämeen vaalipiiristä pyrkii Keskustan varapuheenjohtajaksi syyskuun ylimääräisessä puoluekokouksessa. Keskustan Päijät-Hämeen piiri esittää Kemppiä tehtävään yksimielisesti.

Viime aikojen vastakkainasettelu, ja oikealta ja vasemmalta nousevat ääriteot ovat saaneet kokeneen keskustavaikuttajan sisuuntumaan.

  Suomeen tarvitaan puoleensa vetävää Keskustaa. Haluan olla mukana nostamassa Keskustaa kärkipuolueiden joukkoon ja varapuheenjohtajan paikka olisi siihen työhön minulle luontevin tehtävä. Keskustan on oltava johtava yleispuolue, eikä kynnysmatto, Kemppi tiivistää.

– Keskustan uusi suunta on etsittävä yhdessä, mutta yli satavuotias arvopohja kantaa kyllä. Kokonaisvaltainen kestävyys on otettava politiikan ytimeen. Huoltovarmuudesta, paikallisuudesta, sivistyksestä, ympäristöstä ja perheiden pärjäämisestä on pidettävä huolta, Kemppi näkee.

Presidentinvaalit ovat lähiajan iso mahdollisuus Keskustalle.

– Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut puolueen leipälaji. Olemme jatkossakin takaamassa vakautta ja suomalaisten turvallisuutta kaikissa olosuhteissa. Vaalien myötä avautuu jälleen mahdollisuus keskusteluun EU-suhteestamme, kansainvälisyydestä ja Suomen roolista Nato-maana, Kemppi toteaa.

Kemppi on toiminut aikaisemmin kolme vuotta puolueen johtotehtävissä työskennellen kokopäiväisesti Keskustanuorten ja Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana. Nyt hän toimii Keskustan eduskuntaryhmän työvaliokunnassa.

– Haaveilen ulospäin avautuvasta Keskustasta, johon myös maltilliset nuoret ja nuoret aikuiset löytävät tiensä. Nuorisokannatuksen nostamiseksi on tehtävä puolueessa selvä toimintasuunnitelma eikä se voi jäädä yksin nuorisojärjestön vastuulle. Myös seutukaupunkikannatuksen romahtaminen viime vuosina on huolestuttava kehitys. Nähdäkseni Keskusta pystyy tarjoamaan läpi Suomen uskottavan vaihtoehdon vallalla oleville puolueille.

– Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi mukaan kampanjaan. Tavoitteeni on tavata puolueen väkeä etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Julkaisen elokuussa napakan työkirjan Keskustalle ja Suomelle.

Keskustan Päijät-Hämeen piirin mielestä Kemppi olisi aikaansaava, rohkea ja idearikas varapuheenjohtaja.

– Varapuheenjohtajan tehtävä on keskittyä puheenjohtajan tukemiseen, Keskustan vahvuuksista ammentamiseen, puolueen puutteiden arvioimiseen sekä tulevaisuuden rakentamiseen. Uskomme Hilkalta löytyvän muun muassa näitä vahvuuksia, piirin puheenjohtaja Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg kuvailee.

Uusi varapuheenjohtaja valitaan syyskuun ylimääräisessä puoluekokouksessa Turussa 23.9., kun puolueen yksi varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen on ilmoittanut luopuvansa tehtävästä ennenaikaisesti.

Lisätietoja:

Hilkka Kemppi, 0400 181115

Kampanjapäällikkö Liina Tiusanen, 050 9179653