Puhe kansallisen lapsistrategian julkaisutilaisuudessa

Hyvät kuulijat, 

  

Katsoin omaa lastani ensimmäisen kerran silmiin pari viikkoa sitten. 

Sitä vaativaakin katsetta ja kaunista hetkeä en ikinä unohda. 

Rakkaus. Siinä. Tässä ja nyt.  

Samalla ajatukset liihottivat jo eteenpäin. Lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen. Tulevaisuuteen. 

Miten hän elämässä pärjää? Millaisessa maassa hän kasvaa? 

  

Hyvät kuulijat, 

Vanhemmuuden kautta tämän päivän paperi on minulle henkilökohtaisestikin tärkeä. 

Mutta kyllä se on hirmuisen tärkeä myös puolueelleni, Keskustalle. 

Suomen pitää olla maailman paras maa lapsille ja perheille. Suomen pitää olla maailman lapsiystävällisin maa. 

Kyllä me pärjätään. Sellainen tunne kodeissa pitää olla. Myös niissä, joissa nyt on vaikeuksia. Vain silloin ihmiset uskaltavat haaveilla perheestä ja saada lapsia. Esimerkiksi työn ja perheen yhteensovittaminen on tärkeä osa jaksamista. 

Perheitä pitää auttaa ajoissa. Etenkin, kun korona-aika on koetellut monen vanhemman jaksamista. Pieni apu voi ehkäistä isot ongelmat. 

Siksi arjen apua pitää lisätä. Siksi perhekeskukset pitää laajentaa jokaiseen kuntaan. Lapset tarvitsevat sivistyksen ja soten yhteistyötä. Lasten turvallisuus lähtee kunnista.  

Lastensuojelussa on vakavia puutteita. Koskela-tapauksen kohdalla sanat loppuvat. 

Ongelma pitää tunnistaa ja pitää toimia. Yhdessä.  

Joka seitsemäs lapsi tässä maassa joutuu elämään köyhyydessä. Se on häpeätahra. 

Tässä paperissa olemme sitoutuneet vähentämään lapsiperheköyhyyttä ja puuttumaan varhain. Näin tulee ollakin. 

Me Keskustassa katsomme, että lapsiperheköyhyys pitää poistaa Suomesta. Keskustalle on tärkeää, että haavoittuvaisia asemassa olevat lapset tunnistetaan ja tilanteeseen puututaan.  

 

  

Hyvät kuulijat, 

Koti on lapselle maailman keskipiste. Päiväkotien ja koulujen pitää tukea koteja tärkeässä kasvatustehtävässä.   

Suomen kouluissa moni asia on hyvin. Ongelmia kuitenkin on. 

Liian monessa koulussa on rauhatonta. Liian moni opettaja väsyy. 

Inkluusio. Se on päämääränä arvokas. Tosiasia kuitenkin on, että se ei nyt toimi. Toisaalla erityistä tukea tarvitsevat lapset eristetään omiin kouluihinsa – toisaalla kaikki ovat samoissa luokissa. Kumpikaan ääripää ei ole ratkaisu. Keskustan tavoitteena on oppilashuollon palveluiden saatavuuden parantaminen. Erityisesti mielenterveyden ja jaksamisen tukemiseen on suunnattava lisävoimavaroja. 

Meillä pitää olla valmius muuttaa asioita. 

Tasa-arvoisten mahdollisuuksien ja oikeuden sivistykseen pitää toteutua jokaiselle lapselle. 

  

Hyvät kuulijat, 

Jokaiselle pitää olla oikeus myös laadukkaaseen vapaa-aikaan. Harrastuksiin. 

Nyt joka kolmas lapsi jättää harrastuksen aloittamatta rahanpuutteen vuoksi.  

Me Keskustassa katsomme, että yhdenkään lapsen harrastaminen ei saa jäädä kiinni perheen taloudellisesta tilanteesta tai asuinpaikasta.  

Siksi toteutamme harrastamisen Suomen mallin. Se tuo jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä.  

  

Hyvät kuulijat, 

Keskustan periaateohjelmassa sanotaan: 

”Että olisin rakastettu ja saisin rakastaa.”

Sellaista Suomea minä haluan rakentaa omalle lapselleni. Hänelle, joka katsoi minua syvälle silmiin kaksi viikkoa sitten ensimmäisen kerran.  

Sellaista Suomea me Keskustassa rakennamme jokaiselle lapselle. 

Kiitos.

 

 

 

Puhe pidetty kansallisen lapsistrategian julkaisutilaisuudessa 23.2.2021. Kansanedustaja Hilkka Kemppi toimi kansallisen lapsistrategian parlamentaarisen komitean jäsenenä.