Jälleen kerran suurin leikkauskohde on suomalaisten terveys 

Hallitus on saanut kehysriihen päätökseen. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi tunnistaa kehysriihen merkityksen Suomen talouden kannalta. Hän kuitenkin korostaa, miten tehdyt lisäsäästöt sosiaali- ja terveyspalveluihin eivät ole kestäviä julkisen talouden eivätkä inhimillisyyden kannalta.

– On selvä virhe, että suurin leikkauskohde on suomalaisten terveys. Kehysriihen jälkeen hallitus on teurastanut suomalaisten julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita yli 2 miljardin arvosta. Julkinen sote tulisi pelastaa, ei hävittää. Haluaako hallitus jäädä historiaan tahona, joka tuhosi julkisen soten? Keskusta valitsee toisin ja tulee esittelemään vaihtoehtonsa pian. Pyydän hallitusta arvioimaan tilannetta uudelleen – perukaa kohtuuttomat leikkaukset ja pidentäkää alueiden alijäämän kattamisen aikataulua. Kehysriihen lopputulos viestii, että hallituksen työhanskat sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseksi ovat tipahtaneet lopullisesti, Kemppi kommentoi.

 

– Säästöjä ei synny, kun hoidon ja tuen tarve ei katoa minnekään ja hoitojonot kasvavat. Samalla alan ammattilaisten työ käy yhä vaikeammaksi, kun apua joudutaan tarjoamaan yhä useammin liian myöhään tai ei ollenkaan. Hallituksen valinta kasata jättileikkaukset terveyskeskuksiin, neuvoloihin, ikäihmisten hoivakoteihin tulee Suomelle siis kalliiksi, Kemppi lisää.

 

Keskusta on esittänyt ratkaisuksi esimerkiksi lisäaikaa hyvinvointialueiden alijäämän kattamiseksi, KELAn matkakorvausten siirtämistä hyvinvointialueille ja yhteistyötä rahoitusmallin uudistamiseksi. Lisäksi keskusta on nostanut esiin ostopalveluiden korkeat hinnat sekä aikuiskoulutustuen ja korkeakoulujen aloituspaikkojen poistumisen myötä heikentyvät mahdollisuudet kouluttautua sotealalle.

– Vuoden päivittelyn jälkeen hallituksen tulisi esitellä kansallinen ohjelma työvoimapulan ratkaisemiseksi. Pulaa ei ole vain rahasta, vaan myös osaajista ja viisaista ratkaisuista. Vuokralääkärit kuriin ja ammatinharjoittajamalli käyttöön. Nyt vaikuttaa siltä, että hallituksella ei ole ollut halua tai johtajuutta puuttua näihin kalliisiin ongelmiin. Oli suuri pettymys, että kehysriihi ei tarjoa osaajapulaan uusia ratkaisuja.

– Kiitän hallitusta, että salassa valmisteltu sairaalaverkkoesitys tuli vihdoin julki. Toki on hämmentävää, että hallitus ei halunnut käydä näin laajasta ja vaikeasta teemasta keskustelua alueiden kanssa, Kemppi lisää.