Suhteellisuudentajua Korona-ajan synnytyssaleihin 

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ilmoitti alkuviikosta suosittavansa kasvomaskien käyttöä äideille synnytyksessä kasvaneiden Korona-tautimäärien myötä. Keväällä näimme rajoituksia puolisoiden osallistumiselle. Lapsen toinen vanhempi tai muu tukihenkilö sai olla synnytyksen lisäksi lapsivuodeosastolla vauvan ensipäivinä, mutta ei synnytystä edeltävällä prenataaliosastolla eikä synnytyksen käynnistysvaiheessa. Myös raskauden aikaisille vierailuille osallistuminen oli kiellettyä. Myös perhevalmennukset ja synnytysvalmennukset oli peruttu. 

 

– Kevään rajoituksista tulee oppia. Yhtään tilannetta vähättelemättä, synnyttävien perheiden Koronarajoituksissa pitää olla suhteellisuuden tajua. Perhe- ja synnytysvalmennukset on mahdollista toteuttaa etänä, vanhemmat on mahdollista testata ja rajoituksia on tehtävä äitien ja lasten henkistä hyvinvointia suojellen. Viime kevään tapaan puolisoita ei saa luokitella osastoilla vierailijoiksi vaan tasa-arvoisiksi vanhemmiksi alusta lähtien. Olen myös samaa mieltä kansanedustaja Saara Hyrkön kanssa siitä, että synnyttäjien maskisuositus ei ole toimiva, Kemppi tiivistää.  

 

Palautteen perusteella keväällä synnyttäneitä naisia ahdisti ajatus siitä, että tuki uudessa tilanteessa oli rajoitettua, kun synnytystä joutui odottamaan yksin. Myös logiikka kevään rajoituksissa tuntui puuttuvan. Jos sairaalaan mentäessä puolisolla olisi oireeton tartunta, olisi hyvin suurella todennäköisyydellä myös äidillä. Tällöin peruste suojella muita potilaita ja henkilökuntaa ei toteudu. Synnyttäjiä koskeneiden rajoitusten aikaan hämmennystä herätti myös se, että istuminen ravintolassa ja alle 50 henkilön juhlat olivat sallittuja.  

 

– Vanhemmuus kuuluu molemmille vanhemmille tasapuolisesti. Tämän oikeuden rajoittaminen on vastoin lapsen oikeuksia ja voi vaikuttaa perheen dynamiikkaan myös pitkällä aikajänteellä. Sitä riskiä ei voi ottaa. Äidillä on oikeus kumppaninsa tukeen ja terveelliseen synnytykseen kaikissa vaiheissa ja lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa mahdollisuuksien mukaan. Asian ratkaisemiseksi voisi olla aika siirtyä äitien ja puolisoiden säännöllisiin testaukseen, Kemppi esittää