Keskustan Kemppi: Tavoitteena kansalaispalvelus koko ikäluokalle 

Tasa-arvon neuvottelukunnan tänään julkaisema selvitys asevelvollisuudesta ja sukupuolten tasa-arvosta nostaa esiin, että suomalaisen asevelvollisuuden keskeinen tasa-arvo-ongelma on asevelvollisuuden kohdistuminen vain miehiin. Myös Keskusta on linjannut viime puoluekokouksessa kannattavansa siirtymistä koko ikäluokkaa koskevaan palvelusvelvollisuuteen, joka olisi toteutettavissa kansalaispalvelusta edistämällä.  

– Seuraavaan hallitusohjelmaan tulee saada kirjaus koko ikäluokkaa koskevan kansalaispalveluksen käynnistämisestä. Tämän aamun paneelin perusteella puolueilla näyttäisi olevan mahdollisuus yhteisen mallin luomiseen ja eteenpäin viemiseen. Keskusta näkee asepalveluksen suorittaminen ensisijaisena palvelusmuotona, mutta rinnalla tulisi olla kansalaispalvelus, joka keskittyy kokonaisturvallisuuteen, nostaa maanpuolustustahtoa ja edistää tasa-arvoa. Kansalaispalveluksella voisi saada osaamista esimerkiksi palontorjuntaan, öljyntorjuntaan ja väestönhallintaan, toteaa Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi. 

Kemppi näkisi kansalaispalveluksen parhaimmillaan koko ikäluokan yhteisenä kokemuksena, joka kasvattaa turvallisuuden tunnetta ja yhdistää nuoret yhteiskunnan tärkeisiin tehtäviin. Kemppi huomauttaa, että viime vaalikaudella päätetyt yhteiset kutsunnat koko ikäluokalle olisi pitänyt jo käynnistää, mutta toimeenpano on venynyt. Yhteiset kutsunnat ovat keino nostaa vapaaehtoisten naisten määrää varusmiespalvelussa.  

– Noin 2 000 nuorta suorittaa vuosittain siviilipalveluksen, joka voisi jatkossa olla osa kansalaispalvelusta. Siviilipalvelusta on joka tapauksessa kehitettävä niin, että se tuottaa kokonaisturvallisuutta tukevaa osaamista ja parantaa hybridiuhkiin varautumista, arvioi Kemppi. 

Naisten osallistuminen varusmies- ja siviilipalvelukseen on Suomessa yhä vähäisempää kuin muissa Pohjoismaissa. Samoin väestönkehitys on väistämätöntä ja nuorten miesten määrä vähenee siksi vuosi vuodelta. Siksi koko ikäluokkaa koskevat uudistukset  ovat pitkän ajan kuluessa väistämättömiä.  

– Uudistukset tulee tietenkin tehdä ennakoiden ja laajalla parlamentaarisella tuella. Sopupolitiikan mahdollisuutta kansalaispalvelua kehitettäessä ei saa hukata, Kemppi huomauttaa.