Haluammeko antaa Kanta-Hämeen elinvoiman johtamisen Tampereelle? 

Suomen elinvoimaa on kehitetty vuosikymmeniä paikallisten tarpeiden pohjalta. Me olemme yhdessä tunnistaneet, että kasvusta voi haaveilla vain, jos yritysten tarpeet kyetään hoitamaan. Tästä on aika-ajoin poliittisesti väännetty, mutta alueiden ääni on aina voittanut ja elinvoiman johtaminen on pysynyt maakunnissa. Nyt on kuitenkin käymässä toisin.  

Työpöydälläni eduskunnassa on aluehallintouudistus, jossa Kanta-Häme liitetään osaksi uutta Sisä-Suomen elinvoimakeskusta. Jatkossa Kanta-Hämeen elinvoimaa johdettaisiin Tampereelta käsin. Samalla Päijät-Hämeen elinvoiman johtaminen on siirtymässä Kouvolaan ja Hämeen alueen yhteistyö heitetään romukoppaan. Jos mikään ei muutu niin Hämeen seutu jää vähin äänin ilman alueellista elinvoimakeskusta. Missä ovat maakunnan edunvalvojat nyt, kun elinvoimaa jaetaan? 

Kanta-Hämeen osalta huoli on kaksijakoinen: ensinnäkin riski paikallis- ja aluetuntemuksen katoamisesta on todellinen, ja toiseksi olemme jälleen tilanteessa, jossa alueen kehityksen suuntaa ohjataan maakunnan ulkopuolelta. Tämä ei palvele elinkeinoelämää, eikä kansalaisia.  

Kanta-Häme ei ole pelkkä väliinputoaja suurten keskusten välissä ja pääkaupunkiseudun varjossa. Kanta-Häme on aktiivinen maakunta, jonka asemaa puolustustarvike- ja elintarviketeollisuuden investointien kohteena ja elinvoimayhteistyön kehittäjänä ei tule ohittaa. Yhdessä Päijät-Hämeen kanssa Kanta-Hämeellä on ollut käynnissä yhteisiä hankkeita ja kasvupyrkimyksiä, joita uusi rakenne uhkaa hajottaa anteeksiantamattomalla tavalla. Kanta-Häme on myös jo tällä vaalikaudella menettänyt useita valtion työpaikkoja. Nyt suunnitteilla oleva uudistus jatkaa tätä keskittämisen linjaa. 

Elinvoimakeskusten tarkoituksena tulisi olla alueellisen kehittämisen tukeminen – ei sen vaikeuttaminen. Päätoimipaikkojen ja viranomaisten tulisi sijaita siellä, missä alueellinen tuntemus on vahvinta. Jos ette kuuntele minua, niin kuunnelkaa edes Hämeen Kauppakamaria. 

Kanta-Hämeen ei pidä antaa muuttua elinvoiman kehittämisen reuna-alueeksi. Yhteistyön rakentaminen ja yritysten palveleminen vaativat läsnäoloa – ei keskittämistä kauas yritysten arjesta.

 

Julkaistu Hämeen Sanomissa 5.5.2025