Suomalaisten arkeen mahtuu juuri nyt monenlaisia murheita. Julkinen talous on velkaantunut kroonisesti jo 16-vuotta, turvallisuus ei ole itsestäänselvyys ja suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta koetellaan hallituksen päätösten seurauksena. Vaikein ongelmamme lienee kuitenkin hiipivä väestökriisi.
Vauvakato vaivaa ja isot ikäluokat ikääntyvät vauhdilla. Tilastokeskuksen mukaan väestön raju taitekohta on edessämme tämän hallituskauden lopulla. Työntekijät eivät pian riitä jokaisen tukea tarvitsevan ikääntyneen laadukkaan tehostetun palveluasumisen järjestämiseen ja uhkakuvissa monen lapsen päiväkoti joudutaan sulkemaan osaajapulan vuoksi. Siksi on uskallettava ajatella luovasti.
Ratkaisuja on monia. Niitä löytyy ajan mittaan eri ammattikuntien kelpoisuuksia ja normeja keventämällä ja varmasti digitalisaatio ja automatisaatio auttavat omalta osaltaan. Siitä huolimatta meidän tulee uskaltaa uudistaa myös toimintakulttuuria. Uskaltaisimmeko luopua laitosihanteesta ja korvata tuen tarvetta perheystävällisyydellä ja yhteisöllisyydellä?
Pienenä kotikylälläni oli tavallista, että jopa neljä sukupolvea eli saman katon alla. Nyt on tavallista, että moni omaishoitaja hoitaa puolisoaan tai vammaista lastaan kotona ja käy töissä kokopäiväisesti tai osa-aikaisesti. Helsingin Sanomat puolestaan uutisoivat vastikään kolmesta kylämummosta, jotka hoitavat kilpaa töissä käyvän äidin 2-vuotiasta taaperoa. Lahden seudullakin on alettu rakentaa ikäihmisten yhteisöllistä asumista, joka mahdollistaa monelle kotona elämisen pidempään.
Halusimme tai emme, niin seuraavan kymmenen vuoden aikana tulemme elämään yhteisöllisyyden renessanssin. Se saattaa järkyttää itselliseen elämään tottuneita, mutta tulee varmasti tarjoamaan ratkaisuja yksinäisyyteen ja mielenterveyden haasteisiin. Suomi on pärjännyt osittain sillä, että sukupolvet ovat kantaneet vastuuta toisistaan eikä tuo onnen ja terveen talouden resepti ole onneksi lopullisesti unohtunut. Rinnalla kulkevat saavutettavat ja laadukkaat hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.
Muutosta perheystävällisyyteen on toki myös tuettava taloudellisin kannustein. Kustannus omaishoidosta on yhteiskunnalle kuukaudessa 462 euroa kun taas tehostetun palveluasumisen kustannukset ovat inflaation jäljiltä yli 5000 euroa, joista osa menee hoidettavan rahapussista. Hintalappuja ero on moninkertainen. Jotta yhtälöstä saataisiin kannustava, on omaishoidontuki tuplattava, perhehoitoon kannustettava ja järjestelmää uudistettava.
On selvää, että myös työelämän tulee joustaa. Orpon hallitus on heikentänyt jo nyt osa-aikatyön kannusteita, mikä vaikeuttaa työikäisten mahdollisuutta toimia omaishoitajana. Suunta tulee kääntää. Politiikalla on viety perheystävällisyyttä myös väärään suuntaan. Esimerkiksi yritykset lasten kotihoidontuen lakkauttamiseksi ja omaishoitajien palveluiden karsimiseksi ovat toivottavasti jo unohtuneet työlistalta.. Perheiden tulee saada valita heille sopivin ratkaisu ja siihen tulee olla riittävät taloudelliset kannusteet. Vain siten sekä talous, että inhimillinen elämä ovat kestävällä pohjalla.
Kirjoitus on julkaistu Lahden Seudun uutissa numerossa 4/2024