Tetissä kansanedustajalla

Tekstin on laatinut Matias Päivä, joka työskenteli Hilkka Kempin toimistossa TET-harjoittelijana 14.–18.10.2019.

 

Maanantaina olin kansanedustajan matkassa tutustumassa hänen maakuntapäiväänsä eli kiertelimme ympäri vaalipiiriä. Janakkalassa tutustuimme uuden perhekeskuksen mahdollisuuksiin ja lähdimme lounastamaan Janakkalan kaupungin johdon kanssa asemaravintolaan, jossa he esittelivät kaupunkinsa kärkihankkeita. Matkasimme Hämeenlinnaan keskustelemaan Hämeen yrittäjien toimitusjohtajan kanssa siitä, miten Hämeessä yrittäjät voivat. Matkalla Hämeenlinnasta Lahteen Hilkka kertoi enemmän työstään ja päätin päivän Päijät-Hämeen liiton toimistolle.

Olin ensimmäistä päivää eduskunnassa tiistaina ja tutustuin taloon tarkemmin Keskustan eduskuntaryhmän viestintäasiantuntija Pirkko Määttälä esittelemänä. Otin osaa Keskustan ryhmäkanslian kokoukseen ja tein avustajille käyntikortteja. Tutustuin tapaamisessa Suomen ammattikorkeakoulujen tilanteeseen, jonka jälkeen seurasin eduskunnan täysistuntoa.

Keskiviikkona aloitin päivän keskustan ryhmähuoneesta, jonne oli tullut Fingon edustajat kertomaan suomalaisesta kehitysyhteistyöstä. Fingoon kuuluu 300 järjestöä, jotka toimivat kehitysyhteistyön, kestävän kehityksen tai globaalikasvatuksen parissa. Seuraavaksi perehdyin pohjoismaisen neuvoston toimintaan ja opin, mikä on jäsenmaiden rooli neuvoston toiminnassa ja mitä eri toimielimiä siinä on. Ehdin noin tunnin verran seurata täysistuntoa kaivoslaista ennen kuin siirryin seuraamaan Helsingin toimialajohtajaa Tommi Laitiota tupailtaan. Tällä kertaa aiheena olivat nuorten asiat. Ennen kotiin lähtöä seurasin hetkisen täysistuntoa Ylestä.

Tein torstai-aamun koneella töitä vieraskutsujen parissa ennen lähtöä Etelä-Suomen Sanomien haastatteluun (tilaajille). Toimittaja kyseli, miten olin löytänyt Hilkan tet-jaksolle eduskuntaan. Hän oli kiinnostunut taustoistani, miten löysin kiinnostukseni politiikkaan ja siitä erilaisiin luottamustoimiin, kuten nuorisovaltuustoon. Tapasin myös keskustanuorten sekä keskustanopiskelijaliiton puheenjohtajia. Ehdimme hetkisen vaihtaa ajatuksia, jonka jälkeen otin osaa ryhmäkokoukseen. Viimeiseksi jäin katsomaan kyselytuntia, jossa puitiin brexitiä.

Aloitin viimeisen päiväni pikkuparlamentissa avustamalla Kempin avustajaa puhuen samalla ajankohtaisista asioista. Ennen lähtöä päärakennukseen lounastin pikkuparlamentissa viimeisen kerran. Päärakennuksessa Hilkka kiitti kuluneesta viikosta, otimme muutaman kuvan ja hyvästelin vielä Hilkan.