Koronasta noustaan osaamisen avulla  

Päivä pitenee, luonto heräilee talven jäljiltä ja vappu on jo käsillä. Kaiken pitäisi olla kohdallaan ja ihmismielen virkeä, mutta poikkeusoloja on takana jo reilusti toista kuukautta. Jokaisen elämää, liikkumista ja kokoontumista sekä yrittäjien elinkeinon harjoittamista on rajoitettu. Rajoitustoimenpiteitä tarvitaan edelleen, mutta vähitellen katse tulee kääntää myös kriisin jälkeiseen aikaan.   Koronan taloudelliset vahingot tulevat olemaan mittavat. Siksi myös yhteiskunnan … Lue lisää

Laitepula ja oppimisvaje tarvitsevat lisätukea 

Poikkeusolojen julistamisen myötä koulut siirtyivät etäopetuksen arkeen vain parin päivän varoituksella. Etäopetusta on takana nyt reilu kuukausi ja etäopetuksen rutiinit ovat muotoutuneet. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n teettämän kyselyn mukaan valtaosa opettajista (70 %) kokee poikkeusjärjestelyjen toimivan hyvin. Kuitenkin jo alusta alkaen on ollut selvää, että etäopetuksen toteuttamiseen tarvittava välineistö ja osaaminen ovat kunnissa vaihdelleet.   – Pian etäopetukseen siirtymisen jälkeen nostin esille huoleni perheistä, joilla ei ole … Lue lisää

Koulujen digiloikka yhdessä yössä – tuo ylimääräiset pelit ja vehkeet  käyttöön 

Suomessa vallitsee poikkeusolot, joka näkyy myös koulujen arjessa. Koronaepidemian myötä suurin osa koululaisista on Suomessa siirtynyt etäopetukseen Valtioneuvoston asetuksen myötä. Etäopetukseen siirtyminen on nostanut esille koulujen erilaiset edellytykset ja resurssoinnin opetusvälineisiin.  – On ongelmallista, että erityisesti perusopetuslaki ei tunnista etäopetusta eikä siihen ole siksi syntynyt toimivia käytäntöjä. Osassa kouluista digitaalisten välineiden käyttö opetuksessa on pidemmälle … Lue lisää

Keskusta haluaa kehittää toisen asteen lähikouluja

Nuorten on voitava opiskella toisen asteen opinnon lähellä kotiaan. Opintoja tulisi myös voida räätälöidä nykyistä paremmin opiskelijan oman kiinnostuksen ja motivaation mukaan. Ammatillisen koulutuksen ja lukion välisen raja-aidan madaltaminen kouluja yhdistämättä edistäisi tätä tavoitetta.   Keskustan Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen valtiopäivien avauspuheessaan tekemä keskustan aloite ei aja Ruotsissa huonoksi todettua nuorisokoulua Suomeen. Keskusta ei ole purkamassa toisen asteen … Lue lisää

Päijät-Häme kiilasi kasvuun kiinni – lisää koulutuspaikkoja

Elämme ratkaisevia hetkiä. Nuoret eivät tilastojen mukaan enää palaa takaisin kotiseuduilleen, jonka vuoksi meidän tulee kasvattaa Päijät-Hämeen pitovoimaa korkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja lisäämällä. Nuorten muuttoaaltoon on syytä herätä, sillä pelkkä vauvanteko-ohjeiden jakaminen nuorille naisille ei meitä pelasta. Koulutuspaikkojen lisääminen on parasta aluepolitiikkaa. Yritykset tarvitsevat osaajia Suomesta ja ulkomailta, nuoret pääkaupunkiseutua edullisempaa asumista ja kunnat … Lue lisää

Grahn-Laasonen ja Kokoomus ymmärtävät tahallaan väärin – toisen asteen lähikoulu ei ole sama kuin Ruotsin nuorisokoulu

Keskustan kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Hilkka Kemppi oudoksuu Kokoomuksen varapuheenjohtajan, entisen opetusministerin Sanni Grahn-Laasosen ja muiden kokoomuslaisten kannanottoja Keskustan esittämästä toisen asteen lähikoulusta. Kokoomuksesta annettiin viimeksi torstaina eduskunnan kyselytunnilla ymmärtää, että toisen asteen lähikoulu on sama kuin Ruotsin epäonnistunut nuorisokoulu. – Entisenä opetusministerinä Grahn-Laasonen ja sivistyspuolueena mielellään esiintyvä Kokoomus tietävät kyllä paremmin. Juuri tällaisesta tahallisesta … Lue lisää

Hallitusohjelma toteuttaa kansan toiveita

Suomella on uusi hallitus ja tahti. Ohjelmassa korostuu varhainen tuki, turva elämän varrella ja työllä ja yrittäjyydellä pärjääminen. Metsien käyttöä ei rajoiteta edellisen vaalikauden opposition uhkailuista huolimatta, vaan hallitusohjelma näkee metsät yhtenä ratkaisuna ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Suomalaisen puhtaan ruoan tuotantoa tuetaan jatkossakin ja ansiotuloverotus tai yrittäjien verotus eivät kiristy. Olen kiitollinen kuluneista neljästä viikosta hallitusneuvottelijana … Lue lisää

Metsästä, perheiden parhaasta ja talouden tasapainosta ei voida tinkiä

Keskusta päätti viime viikolla lähteä mukaan Antti Rinteen johdolla käytäviin hallitusneuvotteluihin. Vaalituloksemme jälkeen pidimme itsestään selvyytenä, että syntymässä on sinipuna – ei suinkaan punamultahallitus. Tilanne ei ole Keskustalle helppo rökäletappion jälkeen. On päivän selvää, että hallitus syntyy punamulta pohjalta vain, jos Keskustalle tärkeät kynnyskysymykset tulevat kirjatuiksi hallitusohjelmaan. En ole valmis joustamaan muun muassa metsän kestävästä … Lue lisää

Haastattelu Päijänteen lehdessä

Nykyinen hallitus on tehnyt hyvää työtä 150 000 uuden työpaikan saamiseksi ja Suomen talouskasvun kääntämiseksi nollasta kolmeen prosenttiin, mutta suomalaisesta osaamisesta ei ole pidetty riittävää huolta. Työvoiman saatavuutta, ammatillista koulutusta ja elämänmittaista oppimista tulee tukea kiireesti. Eriarvoistumiskehitykseen puuttuminen on Suomen kilpailukyvyn kivijalka. Suomalaisten tulo- ja terveyserot väestöryhmien välillä ovat kasvaneet. Siksi yksi lähivuosien välttämättömistä uudistuksista on … Lue lisää

Nuorten syrjäytyminen on saatava loppumaan

Ylisukupolvista huono-osaisuutta on edelleen ja sen merkitys lapsen tulevaisuuteen on Päijät-Hämeessä muuta maata korkeampaa. Vaikka syrjäytyneeksi ei synnytä, niin lapsuuden elinolosuhteet sekä perheen kohtaamat haasteet ovat merkittäviä tekijöitä lasten ja nuorten syrjään jäämiselle aikuisuudessa. Perheen huolet ja huono-osaisuus muodostavat noin kolminkertaisen riskin jäädä syrjään kolmekymppisenä. Tähän on puututtava nyt, kun syrjäytymisen poistamisen resepti alkaa olla … Lue lisää