Historiallinen sote-uudistus parantaa rahoitusta 

Eduskunta on tänään hyväksynyt sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen. Sote-uudistuksen läpivieminen on ollut keskustalle yksi tämän hallituskauden tärkeimmistä tavoitteista.   

– Tänään on historiallinen päivä.  Useat hallitukset ovat eri vuosina yrittäneet saada tarpeellista uudistusta maaliin ja Marinin hallituksen johdolla on tähän viimein päästy. Sote-uudistuksen toteutuminen varmistaa toimivat ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikkialle Suomeen, Kemppi iloitsee.   

Sote-uudistuksen rahoitus perustuu tarveperusteiseen malliin. Jatkossa valtaosa rahoituksesta määräytyy palveluiden tarpeen eli muun muassa alueen asukkaiden sairastavuuden, ikärakenteen ja työssäoloasteen mukaan.   

– Tarveperusteinen rahoitusmalli on koko uudistuksen keskeisin asia. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Päijät-Häme ja Kanta-Häme, jossa on veronmaksajia vähemmän ja sairastavuutta enemmän, saa lisää rahaa. Kauppalehden laskelmien mukaan sote-uudistuksen myötä myös veronkorotuspaine kaikissa maakunnissa pienenee. Uskon, että uudistuksella pääsemme vähitellen eroon kuntien pakkoliitospuheista ja jatkuvasta ennaltaehkäisevän työn näivettäämisestä, Kemppi kertoo.   

Hyväksytty sote-malli mahdollistaa yrityksille ja järjestöille myös jatkossa vahvan roolin sote-palveluiden tuottajina julkisen sektorin kumppanina. 

– Soten lainsäädäntö mahdollistaa monituottajamallilla etenemisen. Maakunta saa hankkia näkemyksensä mukaan palvelutuotantoa yksityisiltä jatkossakin eikä tämä lakipaketti kaada tuntemieni kuntien ulkoistuksia. Tältä osin opposition kritiikillä ei ole pohjaa. Myös palveluseteleiden ja henkilökohtaisen budjetin käyttö on mahdollista jatkossakin, Kemppi täydentää.  

– Malli ole täydellinen, mutta se tuo parannusta nykytilaan. Jatkossa Eduskunnalla pitää olla herkkyyttä tarkastella mallin sekä hyviä että huonoja puolia ja tehdä korjausliikkeitä. Esimerkiksi vaalijärjestelmän toimivuutta maakuntavaaleja tehdessä on tarkasteltava huolella. On tärkeää, että valtuustot edustavat koko maakuntaa, myös pieniä kuntia, Kemppi lisää.