Keskusta esittää lähikoululisää turvamaan kylä- ja korttelikoulut  

Keskusta esittää vaihtoehtobudjetissaan lähikoululisän käyttöönottoa osana perusopetuksen rahoitusta. Lähikoululisä vahvistaisi pienempien koulujen toimintaedellytyksiä ja se kannustaisi kuntia lakkautusten sijaan kehittämään koulujaan. Keskusta osoittaa vaihtoehdossaan lähikoululisälle 3 miljoonaa euroa.        – Yli puolet Suomen peruskouluista on lakkautettu viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Koulujen keskittäminen on kestämätöntä ja vaarantaa lasten oikeuden oppia. Koulujen lakkautuksia perustellaan usein taloudellisin perustein, … Lue lisää

Haluaako Asikkala todella lakkauttaa kyläkoulut?

Asikkalan kunnanhallitus esittää valtuustolle sekä Kalkkisten että Länsi-Asikkalan kyläkoulujen ja päiväkodin lakkauttamista. Pienten lasten kouluverkkoa supistettaisiin puolella ja kuntaan jäisi vain Vääksyn ja Vesivehmaan alakoulut. Keskustan valtuustoryhmä on yksimielinen siitä, että kyläkoulujen lakkauttaminen on väärä suunta. Lähipalveluiden keskittäminen on takaisku perheille ja kylien elinvoimalle. Keskustan ryhmä toivoo, että valtuusto peruu ensi maanantaina kunnanhallituksen päätöksen. Kunnanjohtaja … Lue lisää

Keskustan Hilkka Kemppi vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta valmistelemaan lähikoululisää 

Keskustan toisen kauden kansanedustaja Hilkka Kemppi on jättänyt 15 kansanedustajan allekirjoittaman kirjallisen kysymyksen lähikoululisän käyttöönotosta. Lähikoululisä on osa Keskustan lähikoulumallia ja myös Suomen Kylät ry on esittänyt lähikoululisän käyttöönottoa.     Yli puolet Suomen peruskouluista on lakkautettu viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Kehityssuunta on järkyttävä pitkien etäisyyksien maassa. Lähikoululisä kannustaisi kuntia lakkautusten sijaan kehittämään lähi- ja kyläkoulujaan … Lue lisää

Lähikoulu ja oppimisen tuki voivat säästää hengen

Sysmäläisen Arttu Hulikkalan voimauttava tarina viikko ennen alkukesän valmistumispäivää pysäytti minut (IS 28.5.2023). Seiskaluokalla itsemurhaa yrittänyt Arttu pääsi ylioppilaaksi ja todisti ennenkaikkea itselleen pystyvänsä ja osaavansa. Artusta on helppo olla ylpeä. Tarinassa korostui myös pienten koulujen vahvuudet sekä vapaan sivistystyön oppilaitosten merkitys. Vastaavan voimauttavan oppimistarinan ansaitsisi jokainen tukea tarvitseva nuori.   Tarinan taustalla on kuitenkin … Lue lisää

Keskustan kansanedustaja kemppi: lähikoululisä tarvitaan kortteli- ja kyläkoulujen turvaksi

Ylen uutiset nostivat eilen lähikoulujen lakkauttamisen yhdeksi pääuutiseksi. Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi kiittää mediaa ja järjestöjä, kuten Suomen Kylien työryhmää lähikouluista puhumisesta ja lähikoulujen taloudellisen tuen avauksesta.   – Olen itse kunnanvaltuuston puheenjohtajana huomannut, että kortteli- ja kyläkoulujen lakkautuksia perustellaan usein taloudellisin perustein, vaikka tilastot eivät puhu tämän puolesta. Valtakunnallisesti peruskouluja on näivetetty samalla, kun … Lue lisää

Keskustan lähikoulumalli – lähikoululisä käyttöön ja koulumatka-ajat kuriin

Keskusta on julkaissut oman lähikoulumallinsa Lappeenrannan puoluekokouksessa. Keskustan lähikoulumalli sisältää toimenpiteitä niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti toteutettavaksi. Malli ottaa kantaa myös siihen, miten lähikoulujen toiminta voidaan turvata taloudellisesti.    – Keskustan ydinviesti on se, että haluamme suosia pienempiä kouluyksiköitä, luokkia ja yhteisöllisyyttä. Koulumatka ei saa kuormittaa lasta kohtuuttomasti, jonka vuoksi koulun on oltava lähellä. Tämä on … Lue lisää

Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi järkyttyi Espoon suunnitelmista lahdata lähikouluja 

Länsiväylä julkaisi 6.6. uutisen, jossa Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Henrik Vuornos (kok.) linjaa, että Espoon päättäjät ovat sopineet noin 10 koulun lakkauttamisesta. Koulujen lakkauttaminen sisältyy Vuornoksen mukaan Taloudellisesti kestävä Espoo -säästöohjelmaan.     – Koulujen lahtaamisella uhkailu on jäätävää tilanteessa, jonka syntyvyys on kasvanut useamman vuoden putkeen, mielenterveyden tukea on lisättävä ja työperäisen maahanmuuton jouduttamiseksi tulee tehdä … Lue lisää

Keskustan sivistysvaliokuntaryhmä: Toisen asteen lähikoulu parantaa koulutuksen saavutettavuutta

Keskustan sivistysvaliokuntaryhmä vaatii toisen asteen lähikoulun selvittämistä osana hallituksen asettamaa toisen asteen koulutuksen uudistamishanketta, mistä hallitus tiedotti tänään.   Keskustan esittämä toisen asteen lähikoulu tarkoittaa sitä, että ammatillisen koulutuksen yleissivistävät opinnot suoritettaisiin omalla kotipaikkakunnalla tai lähellä kotiaan sijaitsevassa lukiossa tai päinvastoin.   Esimerkiksi nykyisin monen 16-vuotiaan ammatillisen koulutuksen aloittavan nuoren tulee pakosta muuttaa pitkän välimatkan … Lue lisää

Keskustan sivistystyöryhmä: Jokaiseen kuntaan tarvitaan koulutuksen saavutettavuussuunnitelma

Suomessa lapsimäärän lasku ja kuntien säästöpaineet ovat johtaneet kouluverkon karsintaan.  Opetushallituksen mukaan vuosina 2000 – 2018 Suomessa lakkautettiin 1676 perusasteen  koulua. Samalla kun kouluverkkoa on karsittu, ovat  tilastokeskuksen mukaan perusopetuksen reaalimenot kasvaneet 9 % alle kahdessakymmenessä vuodessa.   – Tilanne on kestämätön. Kun syntyvyys ei palaa entiselleen nousee huoli koulujen saavutettavuudesta kaikkialla Suomessa. Tunnustamme sen … Lue lisää

Tunnustetaanko lähikoulujen arvo liian myöhään?  

Suomessa on nähty tarina siitä, kuinka sodan jälkeisistä luokista ja elinkeinojen murroksista on ponnistettu ylös koulutuksella. Nyt tarina on taipumassa siihen, että keskitämme koulujamme ja palveluitamme väkiluvun vähetessä. 2020-luku on osoittautunut omalla tavallaan ratkaisevaksi ja me elämme sen toista vuotta. Kun lapset vähenevät, tarvitaan aluepoliittisia keinoja, joilla lähikoulutusta vahvistetaan.   Koulujen lakkautuksia perustellaan usein taloudellisin … Lue lisää